Arska opin tiellä

Terve taas, tytöt ja molemmat pojat! Juu, Arska on kuullut, että nykyisin Arskaa fanittaa peräti KAKSI poikaa. Röyhistelisin rintojani, mutta pelkään, että syytetään kohta dopingista. Mitään en ole ottanut, jostain syystä vaan rintalihakset kasvaa - ehkä se on tämä puikkojen heiluttelu, kun kasvattaa rintalihaksia? Tai sitten se on tuo koulurepun raahaaminen.

Arska on nääs ollut opintovapaalla pari vuotta. Konsulttina kiertely alkoi tympiä ja ikäkin pain- eikun siis tarkoitan, että itsensä kauppaaminen alkoi tuntua nuoruuden haihattelulta. Ai että mitä? No eihän Arska SILLEEN itseään kaupitellut, hyvänen aika sentään! Vaikka tietysti sekin onnistuisi, kun olen näin komia. Mitäs muuten tykkäätte uudesta otsispermanentistani? Vaan onhan se niin, että noissa myyntihommissa pitää pistää itsensä likoon. Ei akryyli kuulkaa itsekseen kaupaksi käy. Pitää voidella suupielet hunajalla ja ostajat makeilla puheilla, jos aikoo saada riemunkirjavan itsestään raidoittuvan hapsuripsuakryylilangan myytyä hyvään hintaan maan jokaiseen markettiin. Olihan se hauskaa aikansa, mutta päätin lopettaa niin kauan, kuin se vielä OLI hauskaa. Vaan kun Trippan-täti ei suostunut antamaan ennakkoperintöä eikä muita rikkaita sukulaisia ole (ja pahoin pelkään, että täti ei muista Arskaa edes testamentissaan, kun se aika koittaa) niin päätin sitten opiskella jotain ihan uutta.

Jaa mitä tädistä? No juu, siinä sitä olisikin kertomista. Täti on sukulainen naimakaupan kautta, oli nimittäin naimisissa Jalpertti-enoni kanssa. Eno läksi eräänä keväänä Uuteen-Seelantiin, eikä hänestä ole sen koommin kuultu. Pahat kielet kertovat, että hän pakeni tätiä. Toiset taas väittävät, että enolle urkeni uusi ura siitospässinä, eikä hän uskalla enää palata. Ja jotkut mutisevat hiljaa partaansa jotain pääsiäisateriasta rahtilaivalla. No, oli miten oli, Trippan on vanhaa gotlantilaista sukua ja äveriäs kuin mikä. Joka aamu piikatyttö kampaa tädin ja kihartaa otsakarvat ja kiillottaa sorkat. Sitten täti käyskelee sievästi kartanon puistossa, näykkii vähän kukkapenkin antimia ja potkaisee kartanonrouvan mopsia, jos tilaisuus tulee. Ai mitä? Ei minulla ole mitään mopseja vastaan! Tädillä taitaa olla. Totta puhuen tädillä on kaikenlaista kaikkia koiria vastaan. Ja kissoja. Ja hevosia. Ja vuohia. Ja vallankin toisia lampaita vastaan. Trippan ei ole niitä helpoimmin lähestyttäviä persoonia, jos kauniisti sanotaan. Vaikka eno kyllä on kertonut, että nuorempana täti oli melkoinen villikko. Kerrankin, kun eno joi vähän liikaa juhannussimaa... Anteeksi? Joo, vappusimahan on ihan ERI asia kuin gotlantilainen kartanon juhannussima. Taitaa olla viikinkien perintöä se resepti. Ensinnäkin siihen käytetään hunajaa, ja toisekseen voltteja siinä on niin paljon, että tavalliselle pässille riittää yksi juomasarvellinen ja jo ollaan valmiita tekemään voltteja...

No, se tädistä. Mokomakin kitupiikki. Minä sitten mietiskelin, että mitäköhän tämmöinen pässi voisi tehdä elannokseen. Ensimmäinen ajatus, mikä joka pojalle tietysti tulee mieleen on, että hankitaan rikas elättäjä. Minä vaan tuumin, että olen liian fiksu toyboyksi. Hei takarivin rouva, eipäs virnuilla siellä! Suurin osa meikäläisenkin kavereista on kaikkea muuta kuin emansipoituneita. Ne päättivät jo karitsakoulussa, että tavoite on löytää kiva lampolanpitäjä ja ryhtyä lammaskatraan isäksi. Ja sen ne penteleet tekivätkin. Ei mitään korkeampia tavoitteita, ei halua nähdä maailmaa. Piisaa kun on niittu ja lampola ja heinälato. Ja tusina uuhta... tuota... seurana.

No, niin kuin moni tyttö ja muutama poikakin tietää, Arska ei jaksa pysytellä pitkään paikallaan. Arska tahtoo matkustella, tutustua uusiin tyyppeihin, oppia uusia asioita. Arska tahtoo jättää sorkanjälkensä maailmaan! Vaikka onhan se tullut huomattua tässä ajan mittaan, että Arskalla on aika pienet sorkat. Ei niistä isoja jälkiä jää. Mutta yrittää pitää!

Ensin tuumin että lähden politikoimaan. Sopivaa puoluetta ei tarvinnut kauan hakea: Oinaat tietty. Marssin puoluetoimistoon ja esittäydyin, ja sanoin, että aion ensi hätään vain ministeriksi, mutta myöhemmin siirtyisin mieluiten eurokomissaariksi. Oinaat tuumivat että tervetuloa, tosi hienoa saada uutta verta joukkoomme, maksa tästä jäsenmaksu ja sitten - arvatkaas mitä? Ennen kuin ehdin kannoillani kääntyä, tulikin jo selväksi, että tarjolla olisi lähinnä nykyisten kansanedustajien mainosten jakoa, kahvinkeittoa ja muita vastaavia avustushommia. Yksikään oinas ei aikonut luovuttaa paikkaansa uudelle tulijalle, ja no - kaiken kaikkiaan touhu alkoi varsin nopeasti näyttää sisäpiiripelleilyltä. Olisi pitänyt syntyä poliitikon perheeseen, niin taivas olisi auki. Tavan tallaajan taas pitäisi kaveerata pidemmälle ehtineiden kanssa parikymmentä vuotta ennen kuin olisi tarpeeksi rispektiä. Ei kiinnosta.

Sitten aloin katsella palkkavertailuja. Voisin ryhtyä insinööriksi! Vaan muistin, miltä matikka maistui karitsakoulussa, ja hylkäsin ajatuksen saman tien. Söin nimittäin ekaluokalla nälissäni puolivahingossa matikankirjasta alkupuolen. Lopusta en sitten ottanutkaan enää mitään tolkkua, kun kerran alku jäi ymmärtämättä. Armosta sain opettajalta joka vuosi vitosen, jotta pääsin eteenpäin enkä jäänyt luokalle.

Tähän malliin meni kesä, kunnes syksyllä tuli Suuri Oivallus. Ehkä syyssateilla ja alkavalla kaamosmasennuksella oli osansa, mene tiedä. Kävi kuitenkin niin, että näin ilmoituksen oppisopimuspaikasta, kävin juttelemassa ja niin siinä kävi, että parin päivän varoitusajalla meikäläinen joutui koulun penkille. Koska en ole eilisen pässin poika, päätin tehdä siinä sivussa töitä. No ei olisi kannattanut - öisin kudoin röyhelöhuiveja alihankintana monikansalliselle vaatefirmalle, päivisin paiskin töitä toimistossa ja kävin parina päivänä viikossa koulun penkillä. Koulupäivät olivat helpompia, kun siellä saattoi sentään nukkua osan aikaa.

Enhän minä sitä pitkään jaksanut, toisena vuonna oli pakko luopua röyhelöhuivibisneksestä. Sen minä vaan sanon, että yhtään ainutta puolivalmistelankaa en halua enää eläissäni sormeilla! Paitsi jos hinnasta sovitaan. No, kaikki loppuu aikanaan, niin myös opin sauna jok' on autuas aina. Arska valmistui viime keväänä ja nyt on eläkevirka Kansallisessa Villavirastossa. Tai mikä nyt näinä aikoina on varmaa - ehkä sekin lakkautetaan tai siirretään jonnekin takametsään. Viihdyn kyllä takametsissä lomaillen, mutta olen enempi tällainen kaupunkilaispässi. Joka tapauksessa nyt on Arskalla taas vähän vapaa-aikaakin.

Ikävä juttu, jota en ollenkaan osannut ottaa huomioon etukäteen, on, että olen aika lailla tottunut tekemään vähintään kahta duunia yhtaikaa. Tai kuten meillä lampolassa aikoinaan sanottiin, tottunut olemaan neljä sorkkaa savessa. Virastopäivän jälkeen tulee iltaisin sellainen olo, että mitähän tässä tekisi, ja viikonloppuisin varsinkin tuntuu, että jotain on pakko saada aikaiseksi. Lepo ei vaan virkistä kunnolla. Niinpä ajattelinkin polkaista pystyyn pienoisen sivubisneksen. Kiinnostaisiko yleisön jäseniä virkata alihankintana tuubiripsuröyhelöhuivipantoja? Jospa siirrytään tuonne kahvion puolelle, niin kerron lisää tästä tuottoisasta ja helposta lisäansiomahdollisuudesta, joka sopii ihan jokaiselle, kellä vaan koukku kourassa pysyy. Tervetuloa! Arska piffaa pullat!