Pitsineulekirjat

Nancy Bush: Knitted Lace of Estonia

Nancy Bush on tuottelias neulesuunnittelija, ja monet vannovatkin hänen sukkaohjeidensa nimeen. Knitted Lace of Estonia on Bushin tuorein, viime vuonna ilmestynyt kirja. Kirja keskittyy Haapsalun huiveihin. Siinä esitellään huivien historiaa ja nykypäivää ja opetetaan suunnittelemaan oma Haapsalu-huivi. Lyhyen teoriaosuuden jälkeen siirrytään itse huiviohjeisiin, joita on kirjassa 14 kappaletta.

Ohjeet ovat selkeitä. Kuvat ovat hyviä, ja niitä on riittävästi. Kaaviot ovat myös selkeitä ja tarpeeksi isoja. Mikä parasta, samalta sivulta löytyvät myös kaaviossa käytettävien merkkien selitykset, joten niitä ei tarvitse kaivaa toiselta puolelta kirjaa.

Ohjeista löytyy sopivaa monentasoiselle neulojalle yksinkertaisesta kapeasta kaulahuivista monimutkaiseen neliöhuiviin. Ohjeita ei tosin ole mitenkään jaoteltu eri vaikeustasoihin, vaan jokaisen täytyy itse päätellä omalle tasolleen sopiva ohje.

Haapsalun huiveissa käytetään paljon nyppyjä, joten jos et pidä niiden tekemisestä, niin tämä ei ole sinua varten. Kirja antaa kyllä ohjeet nypyn tekemiseen hieman helpommin. Muille Haapsalun huiveista kiinnostuneille kirjasta löytää kyllä runsaasti neulottavaa.

Tiedot

Nancy Bush: Knitted Lace of Estonia. Techniques, Patterns and Traditions
Interweave Press LCC, 2008
ISBN: 978-1-59668-053-1

Kirja Ravelryssä (vaatii tunnukset)

Donna Druchunas: Arctic Lace

Sain kirjan lahjaksi kansainvälisessä Salainen ystävä -vaihdossa kahden alaskalaista alkuperää olevan kašmirkerän kanssa. Siitäpä olikin hyvä lähteä tutustumaan kirjaan ja etsimään sopivaa ohjetta langalle.

Nimensä mukaan kirja on muutakin kuin vain kokoelma neuleohjeita. Siinä kerrotaan, millaisia Alaskan eskimojen historia ja nykypäivä ovat, miten ja mitä eri alueilla on neulottu ja kuinka neulominen näkyy nykyään muun muassa neuleosuuskunnissa. Mukana ovat tietysti myös myskihärät ja niiden historia. Kirjassa esitellään myös lyhyesti pitsilangat ja kerrotaan hieman enemmän qiviutista. Siitä löytyvät muun muassa ohjeet qiviutin ostamiseen. Näistä edetään aloittelijoille tarkoitettuun osioon, jossa esitellään neulonnan työkalut ja langat pitsinneulonnan kannalta, opetetaan kaavioiden lukemista, harjoitellaan pitsineulontaa mallitilkuilla ja kerrotaan pitsin pingoituksen periaatteet. Tämän jälkeen päästään itse ohjeisiin.

Ohjeissa käytetyt langat ovat eri puolilta Alaskaa. Ne ovat pääasiassa qiviutia, mutta mukana myös kašmiria ja qiviut-sekoitetta. Työt ovat suhteellisen pieniä, minkä ymmärtää hyvin tutustuttuaan qiviutin hintaan. Ne saa tehtyä suhteellisen pienestä määrästä lankaa. Suurin löytyvä työ on pitsiliivi. Ohjeissa on vain kaaviot, kuvat ovat selkeät, ja mukana on myös kertomus tai kuva mahdollisesta inspiraation lähteestä. Vaativuus ei ole mitenkään kova: monimutkaisin asia on neuloa silmukka kiertäen. Kirja sopii siis hyvin aloittelevalle pitsineulojalle.

Kirjan lopussa on pieni osio siitä, miten suunnitellaan omia neuleita. Mukana on muutama mallineule ja ohjetemplaatteja alkuun pääsemiseen, mm. rannekkeet ja möbius-huivi. Kaiken kaikkiaan kirja on mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Miinusta hieman halvasta toteutuksesta: kaikki kuvat ovat mustavalkoisia. Kirja sopii hyvin pitsineuleista ja niiden historiasta kiinnostuneille, sillä se kertoo hyvin pitsineulonnan historiasta ja nykypäivästä Alaskassa. Jos etsii vain ohjeita pitsineuleista, kannattaa kuitenkin valita jokin muu kirja, sillä ohjeosuus on sivumäärään verrattuna varsin pieni eivätkä ohjeet ole kovin vaativia.

Arctic Lace-kirjasta myös tässä artikkelissa.

Tiedot

Donna Druchunas: Arctic Lace
Nomad Press
ISBN: 0-9668289-7-6

Kirja Ravelryssä (vaatii tunnukset)

Susanna E. Lewis: Knitting Lace

Sokeakin kana löytää joskus jyväsen, ja aloittelevakin neuloja voi törmätä arvokirjaan sattumalta. Itse en tosin ollut varsinaisesti aloitteleva neuloja törmätessäni tähän kirjaan antikvariaatissa, mutta olin neulonut siihen asti lähinnä kotimaisesta tarjonnasta ja vasta tutustunut Internetin neulontaihmemaahan. Hieman mietin kirjan korkeaa hintaa (7 €) ja sitä, että kirjassa näytti olevan vain mallineuleita, mutta ostin sen kuitenkin. Syötin kirjan nimen uteliaisuudesta hakukoneeseen ja tulosten tarkastelun jälkeen olin tyytyväinen hankintaani. Kirja nimittäin on loppuun myyty ja ilmeisen haluttu kansainvälisesti neulojien keskuudessa. No, ei tyytyväisyyteni pelkästään rahalliseen arvoon perustu, sillä tutustuttuani kirjaan tarkemmin on siitä itsestään löytynyt aihetta tyytyväisyyteen enemmän kuin tarpeeksi.

Kirja perustuu New Yorkin Brooklynin taidemuseon kokoelmissa sijaitsevaan mallineulenäytteeseen. Työskennellessään vapaahtoisena museon puku- ja tekstiiliosastolla Susanna Lewis sai tehtäväkseen näytteen dokumentoinnin. Hänen työnsä tuloksista syntyi tämä kirja.

Museossa sijaitseva mallineulenäyte on peräisin luultavasti Etelä-Saksasta tai Itävallasta, ja se on tehty joskus 1800-luvun alun tai puolivälin tienoilla. Se on 9 cm leveä ja 4,5 m pitkä, ja siinä on 91 mallineuletta. Lisäksi se on yhä kesken.

Kaikki 92 mallineuletta (nro 92 on näytteen aloitusreuna) on esitetty kirjan alussa siten, että jokaisesta on valokuva, kaavio ja sanallinen ohje. Osa 2 kirjassa on neuleworkshop. Siinä pureudutaan pitsineuleen anatomiaan tarkastelemalla mm. pitsineuleen rakennetta ja muodostumista sekä tutkitaan, miten erilaiset neulepinnat muodostavat kuvioita. Seuraavaksi opetellaan tekemään omia kaavioita ja opitaan, miten muodostetaan kaavio sanallisista ohjeista. Onpa lopussa muutama ohjekin.

Kaaviot ovat selkeitä, ja niitä on helppo lukea. Kuvassa kirjan päällä oleva huivi on yksi mallineuleista. Osan 2 teoriaosuus on hyödyllistä tietoa itse pitsineuleita suunnittelevalle. Ohjeita ei ole paljon, mutta eivätpä ne kirjan päätarkoitus olekaan. Kaikki kuvat ovat valitettavasti mustavalkoisia mutta silti selkeitä. Knitting Lace on hyvä, selkeä lähdeteos pitsineulojalle ja pitsineulesuunnittelusta kiinnostuneelle.

Jos et halua maksaa kirjasta huimia hintoja, joita siitä käytettynä mm. Amazonissa pyydetään, niin ei huolta. Kirjan oikeudet ovat Brooklynin museolla, ja heillä on suunnitelmissa pieni uusintapainos.

Tiedot

Susanna E. Lewis: Knitting Lace. A Workshop with Patterns and Projects
A Threads Book 1992
ISBN: 0-942391-52-7

Kirja Ravelryssä (vaatii tunnukset)

Jane Sowerby: Victorian Lace Today

Victorian Lace Today jatkaa XRX Booksin kaunista pitsineulekirjasarjaa. Kirja ilahduttaa erityisesti historiasta kiinnostuneita, sillä kirjoittaja Jane Sowerby on tutustunut viktoriaanisena aikana ilmestyneisiin ensimmäisiin brittiläisiin neulekirjoihin ja tulkinnut nykyneulojan näkökulmasta hyvin kryptiset ohjeet meille ymmärrettävämpään muotoon. Minulle erityisen antoisia olivatkin ohjeosioiden välissä olevat alkuperäislähteiden esittelyt.

Takakannen mukaan kirjassa on 40 ohjetta, joskin itse laskin ohjelistasta 37. Joka tapauksessa ohjeita on runsaasti. Sowerbyn viktoriaaniset huivit ovat näyttäviä eivätkä välttämättä helpoimpia neuleita aloittelijoille, mutta tekijä on merkinnyt lopun ohjelistaan tähdellä mielestään aloittelijoille sopivimmat projektit.

Kirja on huivineulojan aarreaitta, sillä kaikki kirjan ohjeet ovat erilaisia huiveja tai hartiaviittoja. Valtaosa on suorakaiteita, kapeasta kaulahuivista valtaisaan huiviin, mutta joukossa on myös muutama kolmio ja ympyräkin. Kaikissa ohjeissa on ruutupiirros pitsineuleesta sekä rakennekaavio, josta näkee huivin mitat sekä neulesuunnat. Kirjan loppuosassa on tekniikkaosio, jossa on tavallisten alkeisohjeiden lisäksi muutaman aukeaman mittainen, tutustumisen arvoinen suunnitteluosio.

Tätäkin kirjaa voin suositella pitsineuleiden ystäville, erityisesti huivineulojille.

Tiedot

Jane Sowerby: Victorian Lace Today
XRX Books 2006
ISBN-10: 1933064072

Kirja Ravelryssä (vaatii tunnukset)

Meg Swansen (toim.): A Gathering of Lace

Meg Swansenin toimittama A Gathering of Lace on kaunis ja huolella tehty pitsineulekirja. Pakolliset tekniikkaosiot on tiivistetty muutamaan sivuun, ja valtaosa kirjan reilusta 170 sivusta sisältää ohjeita ja pitsineulekuvia. Kirjan on kuvannut Alexis Xenakis, jolla on kaunis ja selkeä neulekuvatyyli. Neuleohjeet ovat monien suunnittelijoiden käsialaa: Meg Swansenin lisäksi ohjeita on esimerkiksi Elizabeth Zimmermannilta ja Nancy Bushilta.

Ohjeita on runsaasti, yli 40. Varsinaisten ohjeiden lisäksi lopun Gallery-osiosta löytyvät vielä Meg Swansenin omat muistiinpanot huivista, jonka hän neuloi tyttärensä häihin. Suurin osa ohjeista on huiveja: kolmioita, neliöitä, suorakaiteita ja ympyröitä. Vaikeustasoa huiveista löytyy laidasta laitaan: kirjan ensimmäinen ohje on Ullastakin tuttua "fifi-ruutua" aina oikein -pohjalla ei-kovin-ohuesta langasta, mutta myöhemmillä sivuilla on myös huomattavan haastavia henkäyksenohuita pitsiunelmia.

Lisäksi ohjeista löytyy puseroita ja takkeja, sukkia, hartianlämmittimiä, liivejä, päähineitä, pussukoita... Osa puseroista näyttää minun silmääni hieman siltä, että aika on ajanut niistä ohi, mutta esimerkiksi vyötärömuotoilun lisääminen ylhäältä alas neulottavaan kaarrokeneuleeseen ei ole kovin vaikeaa. Osa vaatteista on sellaisia, joita voisin itselleni tehdäkin. Kokosarjoitus on suuremmanpuoleinen, mistä en omalla liki 120 sentin rinnanympärykselläni valita laisinkaan, mutta pienikokoisemmat neulojat saattavat joutua muokkaamaan ohjeita enemmän.

Kaikissa ohjeissa on selkeät ruutupiirrokset, mutta kaikkein suurimpien pitsiaiheiden piirrokset on useille sivuille jakamisesta huolimatta jouduttu kutistamaan melko pieniksi. Pienimpiä asusteita lukuun ottamatta kaikissa ohjeissa on rakennekaaviot, myös huiveissa. Olen itse toteuttanut 3-4 projektia kirjan ohjeilla enkä muista törmänneeni virheisiin.

Suosittelen kirjaa lämpimästi pitsineuleiden ystäville. Pitsin neulomisen alkeet kannattaa kuitenkin olla hallussa, sillä kuten alussa mainitsin, tekniikkaosio ei ole kovin laaja.

Tiedot

Meg Swansen (toim.): A Gathering of Lace
XRX Books 2000
ISBN-10: 1893762246

Kirja Ravelryssä (vaatii tunnukset)

Nancie Wiseman: Lace from the Attic

Nancie Wisemanin kirjoittama teos Lace from the Attic on hurmaava esittely viktoriaanien ajan neuleperinteestä. Kirjan pohjana on Blanche Beaun muistikirja, joka löytyi vanhan talon ullakolta. Kirjaa on ihana lukea yksistään muistikirjan tarinan vuoksi.

Sisällöltään kirjassa on enimmäkseen erilaisia reunapitsejä ja niiden kaavioita. Yli 50 reunapitsin ohjeen lisäksi kirjassa on ohje muutamaan vanhanaikaiseen neuleprojektiin, kuten pöytäliinan reunoihin ja vauvan pitsineulesettiin.

Kirjan reunapitsikokoelma on monipuolinen ja hyvin toteutettu. Kaikista pitseistä on ohuehkosta langasta neulottu malli, joka on kuvattu mustavalkoisena, joten kuvio erottuu hyvin. Pitseistä on lisäksi sanallinen neuleohje ja kaavio, jotka tukevat toisiaan hyvin. Osa pitseistä on hyvinkin haastavia.

Lace from the Attic on mielenkiintoinen teos viktoriaanisesta neuleperinteestä. Vaikka neuleperinne ei kiinnostaisi, kirjasta on iloa myös omia neuleitaan suunnitteleville tai vaikkapa kotiinsa perinteisiä pitsireunaisia lakanoita neulovalle erinomaisena lähdeteoksena.

Tiedot

Nancie Wiseman: Lace from the Attic: A Victorian Notebook of Knitted Lace Patterns
Interweave Press
ISBN: 1-883010-40-3

Kirja Ravelryssä (vaatii tunnukset)

Sharon Miller: Heirloom Knitting

Oletko neulonut useita pitsihuiveja? Alkaako tuntua, että kaipaat monimutkaisempia haasteita? Kiinnostaako pitsinneulonnan historia?

Sharon Millerin Heirloom knitting on kirja shetlantilaispiitseistä. Se on pehmeäkantinen, suurikokoinen ja paksu. Tekstiä on paljon, samoin kuvia, mutta suurin osa kuvista on mustavalkoisia. Tämä ei ole kevyttä sänkylukemista. Tämä on vakavamielinen teos intohimoiselle harrastajalle. Tämä on kaikkien pitsikirjojen äiti.

Alussa esitellään lyhyesti (kymmenkunta sivua) shetlantilaisten pitsien taustaa. Sitten siirrytään tekniseen osioon - mitä kannattaa ottaa huomioon, kun valitsee lankaa ja puikkoja; sopivia silmukoiden luontitapoja; virheiden korjaamista ymv.

Kolmannessa osiossa päästään jo mallineuleisiin. Erilaisia pitsejä huivin keskustaan, laitaosiin ja reunuksiin esitellään sekä valokuvin että kaavioina. Mallineuleista kerrotaan myös, mistä Miller on ne löytänyt - esim. Cat's Paw: "Tämä on 1800-luvun lopun mallineule huivin keskustaan, mutta olen jäljittänyt sitä ainakin 1800-luvun alun Keski-Eurooppaan. Kissantassua käytetään usein sileässä neuleessa helmien kera; edistyneet neulojat voivat vaihdella kuvioiden paikkoja. Muista neuloa kaikki tyhjät ja numeroidut ruudut kaaviossa."

Neljännessä osiossa perehdytään suunnitteluun, viidennessä on valmiiksi suunniteltuja neuleita kuten vauvan nuttu ja useita huiveja. Lopuksi annetaan vielä erinäisiä neuvoja, kuten kaavioiden symbolit ranskaksi ja saksaksi, lasten kokotaulukko, ja kirjallisuusluettelo josta varmasti on iloa asianharrastajalle. Kirjassa on siellä täällä myös kuvia museoissa olevista huiveista, vanhoja valokuvia yms.

Suosittelen kirjaa kokeneelle neulojalle, jota suunnittelu kiinnostaa. Keskinkertaisella englannintaidolla pärjää, varsinkin, jos on joskus neulonut jotain englanninkielisellä ohjeella. Kaaviot ovat selkeitä, ja valokuvat auttavat mallineuleen hahmottamisessa.

Kirja on ostettavissa useista nettikaupoista, mutta myös tekijän omalta nettisivulta http://www.heirloom-knitting.co.uk/ . Sitä kautta ostettaessa kirjailja saa hiukan enemmän itselleen - ja lisäksi sivulla on usein tarjouksia. (Tätä kirjoitettaessa - jos tilaa Heirloom knittingin, saa kaupan päälle joko yhden huivimallin tai kahdet puikot.) Sivuilta voi myös tilata shetlanninhuiveihin sopivia lankoja, muita kirjoja ja yksittäisiä neulemalleja. Sähköposteihin vastataan nopeasti ja palvelu on ystävällistä.

Kirja Ravelryssä (vaatii tunnukset)

Tiedot

Sharon Miller: Heirloom Knitting
The Shetland Times, 2002
ISBN 1 898852 75 8

 

Teksti ja kuvat

Niina Hakkarainen - Knitted Lace of Estonia, Arctic Lace, Knitting Lace

Lisää Niinasta

Kristel Nyberg - Victorian Lace Today, A Gathering of Lace

Lisää Kristelistä

Eeva Saviranta - Lace from the Attic

Lisää Eevasta

Mari Virtanen - Heirloom Knitting

Lisää Marista

Ulla 02/09 - Artikkelit

Taija Elo:
Piikkopirran kesäuutuudet

Taija Elo:
Tuin turhat turinat

Eri kirjoittajia:
Coatsin uutuudet

Eri kirjoittajia:
Lankamaailma Nordian uutuudet

Eri kirjoittajia:
Novitan kesäuutuudet

Eri kirjoittajia:
Pitsilangat

Eri kirjoittajia:
Pitsineulekirjat

Eri kirjoittajia:
Tekstiiliteollisuuden uutuudet

Eri kirjoittajia:
Vihreän Vyyhdin uutuudet

Jussi Katajala:
Laamat kautta historian

Marjut Katajala:
Pääkirjoitus

Marjut Katajala:
Virolaisia pitsikirjoja

Eeva Saviranta:
Tampereen lammasmarkkinat

Mari Virtanen:
Arska Kehruulammas

Tiina Ristimäki:
Evelyn A. Clark: Knitting Lace Triangles

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.