Coatsin uutuudet

Rowan Lenpur Linen

Lenpur on selluloosakuitua, viskoosia, jonka valmistukseen käytetään kuutta erilaista havupuuta. Valmistusmenetelmä tuottaa sileää, pehmeää ja itsestään merseroituvaa kuitua. Lenpurilla sanotaan olevan myös monia muita hyviä ominaisuuksia, kuten kyky siirtää kosteutta iholta, hyvä imukyky ja deodorosoivia ominaisuuksia.

Lenpur Linen on miellyttävän tuntuinen lanka, siinä on kaunis himmeä kiilto ja valmis neulepinta laskeutuu kauniisti. Lanka on aika löyhäkierteistä ja siksi neuloessa pitää olla tarkkana, sillä se lohkeaa helposti jolloin silmukkaan päätyy vain osa langasta. Tämän korjaaminen saattaa olla hieman tuskaisaa, sillä löyhäkierteisyyden vuoksi silmukka hajoaa helposti vain lisää kun sitä ryhtyy nostamaan. Lopputulos on kyllä sen arvoista, sillä neulos tuntuu todella miellyttävältä. Lanka onkin parhaimmillaan kesäneuleissa.

Langan värikartta ilahduttaa varmasti voimakkaampien värien ystäviä. Sen 12 värisävyä ovat luonnonvaaleaa lukuun ottamatta kaikki värikylläisiä, siitä löytyy jopa kahta erilaista lilaa. Vaihteeksi löytyy muutakin kuin vaaleita värejä kesälankaan.

Vaikka langalle suositellaan käsinpesua, pesin mallitilkkuni kuitenkin koneessa, tosin koneen käsinpesuohjelmalla. Pesu aiheutti muutosta tiheyteen jonkin verran, kutistumista tapahtui leveyssuunnassa noin 10 %, pituussuunnassa vähemmän, mutta muuten langan ulkonäössä ja mallitilkun tunnussa ei ollut mitään huomattavaa erilaisuutta ennen ja jälkeen pesun. Kaiken kaikkiaan Lenpur Linen on miellyttävä lanka ja lopputulos on kaunis. Suosittelen ihmisille, jotka ovat huolellisia neulojia tai joita satunnainen haljenneiden silmukoiden paikkailu ei pelota.

Langan tiedot

75 % lenpur-viskoosi, 25 % pellava
50 g = 115 m
Puikkosuositus: 4 mm
Tiheys: 22 s ja 30 krs = 10 cm
Käsinpesu

Rowan Pima Cotton DK

Pima-puuvillalajia (Gossypium barbadense) kasvatetaan Yhdysvaltain luoteisosissa. Se on saanut nimensä sitä ensimmäisenä viljelleen Pima-heimon mukaan, mutta alun perin kasvi on kotoisin Perusta. Pima-puuvillaa arvostetaan sen kuidun ominaisuuksien vuoksi. Ne muistuttavat egyptiläistä puuvillaa, joka on hyvin arvostettua juuri pitkän kuidun, sen kestävyyden ja imukyvyn vuoksi. Pima on kuituna laadullisesti lähes yhtä hyvää. Käytössä kuitu kestää paremmin kuin muut puuvillalaadut. Hyvä imukyky tuo myös yhden heikkouden mukanaan: lika ja tahrat tarttuvat kuituun herkemmin ja tunkeutuvat syvemmälle kuin muihin puuvillakuituihin. Tästä johtuen monet valmistajat, jotka tekevät tuotteita tästä puuvillalaadusta, käsittelevät niitä tekstiilinsuoja-aineilla.

Ulkonaisesti Rowanin Pima Cottonista tuli mieleen Novitan Luxus Cotton, ja vertaillessani lankojen teknisiä tietoja, ne olivatkin lähes yhteneväiset. Hinnassa ero sitten olikin havaittavissa. Langasta on saatavilla 16 hienoa murrettua sävyä.

Lanka on miellyttävää neuloa, ja neuleen pinnasta tuli yllättävän tasaista, vaikka minun neulekäsialani onkin epätasainen. Pesemisen jälkeen langasta valmistettu vaate kannattaa kuositella. Koska lanka on paksua, kuivuminen on kohtalaisen hidasta, mutta kun ylimääräisen veden vääntää pois, lanka onkin yllättävän pintakuivaa.

Mitä minä tästä langasta sitten tekisin? Itse käyttäisin sitä ehkä miellyttävään kesäiseen palmikkovillatakkiin (Sylvi tai Vihervaara, kaksinkertaisesta langasta), isoon torkkupeittoon sohvalle tai lapsen sänkyyn, ja langan lopuista tekisin iloisia tiskirättejä tai pesulappuja. Ajatus neulotusta käsipyyhkeestäkään ei tästä langasta valmistettuna tunnu hassummalta. Neulepinta on pehmeää, ja varmasti lasten ja herkkäihoisten iholla tuntuu silkalta pumpulilta, no, sitähän se onkin. Langasta on saatavilla 16 hienoa murrettua sävyä.

Sortuisinko tähän lankaan itse? Hyvä kysymys, ja pidemmän ajan harkittuani vastaus on: kyllä. Vaikka olenkin ns. vastentahtoinen puuvillan neuloja, niin tästä langasta jäi miellyttävä tuntu käsiin. Tälle langalle tosiaan löytäisin käyttöä myös meidän taloudessamme. Jos keränloppuja jäisi, niillekin löytyisi käyttöä.

Langan tiedot

100 % Pima Cotton
50 g = 130 m
Puikkosuositus: 4 mm
Tiheys: 22 s ja 30 krs = 10 cm
Käsinpesu

Schachenmayr Cotton Linen

Schachenmayrin puuvilla-pellavasekoitelanka on mainiota kesälankaa. Sitä on helppo neuloa, ja neulepinnasta tulee miellyttävän tuntuista ja helposti laskeutuvaa. Käsialan vaihtelut kuitenkin näkyvät langassa, mutta se on yleinen ominaisuus puuvilla- ja pellavalangoille ja muille joustamattomille materiaaleille. Neuletiheys ja neulepinta käyttäytyvät konepesussa moitteettomasti, tiheys pysyi samana ennen ja jälkeen pesun. Kuivuttuaan mallitilkku oli hieman kova, mutta pehmeni nopeasti käytössä eikä pienimuotoinen kulutustesti aiheuttanut muutoksia pinnassa. Mukana olevan pellavan vuoksi neuleet kannattaa pesun jälkeen asetella huolellisesti, sillä mallitilkku tuntui rypistyvän helposti jos sen vain heitti huolimattomasti kuivumaan.

Värikartasta löytyy 12 väriä, mukana on vaaleiden sävyjen lisäksi myös useampi voimakkaampi väri. Lanka on myös aika edullista, joten kyseessä on mukava peruslanka, johon sekoitekuituna oleva pellava tuo oman lisänsä.

Langan tiedot

74 % puuvilla, 26 % pellava
50 g = 100 m
Puikkosuositus: 3 - 4 mm
Tiheys: 19 s ja 28 krs = 10 cm
Konepesu 30 °C

Teksti ja kuvat

Niina Hakkarainen - Rowan Lenpur Linen, Schachenmayr Cotton Linen

Lisää Niinasta

Jaana Viittanen - Rowan Pima Cotton DK

Lisää Jaanasta

Kiitokset

Coats Opti Craft Oy

Ulla 02/09 - Artikkelit

Taija Elo:
Piikkopirran kesäuutuudet

Taija Elo:
Tuin turhat turinat

Eri kirjoittajia:
Coatsin uutuudet

Eri kirjoittajia:
Lankamaailma Nordian uutuudet

Eri kirjoittajia:
Novitan kesäuutuudet

Eri kirjoittajia:
Pitsilangat

Eri kirjoittajia:
Pitsineulekirjat

Eri kirjoittajia:
Tekstiiliteollisuuden uutuudet

Eri kirjoittajia:
Vihreän Vyyhdin uutuudet

Jussi Katajala:
Laamat kautta historian

Marjut Katajala:
Pääkirjoitus

Marjut Katajala:
Virolaisia pitsikirjoja

Eeva Saviranta:
Tampereen lammasmarkkinat

Mari Virtanen:
Arska Kehruulammas

Tiina Ristimäki:
Evelyn A. Clark: Knitting Lace Triangles

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.