Aika kuluu: viisi vuotta Ullaa

Neuleyhdistys Ulla täytti viisi vuotta 1.7.2009 ja ensi lokakuussa verkkoneulelehti Ulla täyttää viisi vuotta. Mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtua vuosien aikana?

Ulla syntyy

Vuonna 2003 suomalaiset neulojat löysivät netin ja toisensa: ensimmäiset neuleblogit aloittivat, Päivi Eerola perusti Neulonta-sähköpostilistan Yahoo Groupsiin ja sen myötä järjestettiin myös ensimmäisiä neuletapaamisia eri puolilla Suomea. Oma blogini oli ehtinyt toimia noin vuoden, kun Tiina V jätti sen silloiseen vieraskirjaan viestin maaliskuussa 2004: "Suomesta puuttuu ilmainen neuleaiheinen verkkolehti tyyliin Knitty tai Magknits". Olin miettinyt asiaa itsekin, sillä kaipasin enemmän suomenkielistä aineistoa nettiin ja sen takia perustin aiemmin omat neulonta-aiheiset sivutkin. Asia oli siis aivan selvä: suomalaisille neulojille olisi saatava oma, suomenkielinen verkkolehti. Huhtikuussa Tiina lähetti viestin Neulonta-sähköpostilistalle ja sen jälkeen lehden suunnittelu alkoi toden teolla.

Helsingin heinäkuisessa neuletapaamisessa vuonna 2004 Niina Hakkarainen, Johanna Pajakoski ja allekirjoittanut perustivat Neuleyhdistys Ullan verkkolehden taustalle huolehtimaan käytönnön asioista. Yhdistyksen katsottiin tuovan jatkuvuutta verkkolehden toimintaan ja selvyyttä raha-asioihin. Jostain olisi saatava rahaa domainia ja sivutilaa varten, sillä kukaan ei halunnut turvautua ilmaisiin ratkaisuihin niiden epävarmuuden ja mainosten takia. Toivoimme, että yhdistykseen liittyisi edes sen verran jäseniä, että saisimme pakolliset kulut katettua. Alusta alkaen oli selvää, että verkkolehti olisi ilmainen ja avoin kaikille ja että aivan kaikki voisivat osallistua sen tekemiseen.

Lehden nimeä pohdimme pitkään. Suomenkielisiä vaihtoehtoja oli vähän - Ariadnella on lankaa, punainen lanka voi olla hukassa ja elämänlankaa voi kehrätä tai se voi katketa. Lopulta päädyimme Ullaan. Ulla tuntui sopivan retrohenkiseltä ja kodikkaalta. Se oli suomenkielinen ja lyhyt ja bonuksena se kuulosti samalta kuin ruotsin sana "ull", villa. Ikävä kyllä nimen valinta aiheutti ongelmia domainin suhteen: huomasimme myöhemmin, että mm. ulla.fi ja ulla.net oli jo varattu, joten jouduimme turvautumaan pidempään versioon, ullaneule.netiin.

Ullan alku

Ensimmäinen Ullan numero ilmestyi lokakuussa 2004. Se sisälsi 12 neuleohjetta ja yhden virkkausohjeen, ja numeron Fifi-huivista muodostuikin kestohitti. Monet neulojat kokeilivat Fifin rohkaisemana pitsineuletta ensimmäisen kerran. Lisäksi Fifi inspiroi muunnelmiin: suorakaiteen muotoiseen Fifi II -huiviin ja niskasta aloitettavaan Fifi III-huiviin sekä Fifi-sukkiin, -myssyyn ja -pussukkaan. Myös numeron tekijänoikeusartikkelin pariin palataan edelleen.

Minua ilahduttaa erityisesti se, että ensimmäisen Ullan tekemiseen osallistuneita neulojia on edelleen mukana, esimerkiksi kansikuvaneuleen suunnitellut Pia Tuononen lähettää edelleen ohjeitaan Ullaan. Aviomieheni Jussi on myös joutunut kirjoittamaan pakinoita Ullaan jo ensimmäisestä numerosta alkaen. Ensin tarkoituksena oli esittää neulojan miehen näkökulma, mutta sen sijaan pakinat päätyivät hyvin pian kertomaan laamoista. Ensimmäisiin numeroihin värväsin mukaan myös sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarlan, joka tunnetaan nyttemmin parhaiten Fingerpori-sarjakuvastaan.

Ensimmäisten numeroiden koostaminen ja oikoluku olivat minun vastuullani, mikä alkoi pidemmän päälle tuntua melko rankalta ja yksinäiseltä. Yksin on kuitenkin turha kärvistellä, sillä apua on saatavilla. Niina Hakkarainen tuli mukaan koostamaan melko varhain ja Susanna V poikkesi auttamassa oikoluvun ja koostamisen kanssa muutama vuosi sitten. Vähitellen Ullan nykyinen ydintaustajoukko kehittyi nykyiseen muotoonsa, kun pari vuotta sitten joukkoon liittyivät Eeva Saviranta ja sittemmin myös Suvi Heikkilä ja Laura Lehtinen. Tämänhetkiset avustajat näet numeron Tekijät-sivulta.

Mieleenjääneitä hetkiä

Viiteen Ulla-vuoteen mahtuu paljon. Niihin kuuluu koko tunnekirjo väsymyksestä ja valvotuista öistä onnistumisen hetkiin ja iloon ja riemuun. Uuden numeron ilmestyminen on aina helpottavaa, mutta myös jännittävää. Vaikka sisältö tuleekin kanssaneulojilta, numeron saamaa palautetta odottaa aina kiinnostuneena.

Suurin määrä ohjeita oli Kalevala-teemaisessa numerossa 03/07, lähes 40 ohjetta, joista osa saapui vielä deadlinen jälkeen ja jotka haluttiin silti mukaan. Numero jäikin mieleen rankkana, mutta antoisana. Sen tekeminen vei hurjasti aikaa, mutta lopputulos oli sen arvoinen ja päällimmäisenä mieleen ovat jääneet hauskat hetket esimerkiksi Ohjeet-sivun tekstejä keksiessä eivätkä useat vähille unille jääneet yöt, kun tavoitteena oli saada vielä pari ohjetta valmiiksi, ettei numero myöhästyisi kovinkaan paljon.

Ullan K-18-ekstra tammikuussa 2007 toi myös paljon hauskoja muistoja. Se lähti neuletapaamisessa olleesta herjanheitosta ja päätyi siihen, että numero sai paljon julkisuutta. Isoimpia noteerauksia olivat ne, kun Niina ja minä kävimme Radio Novan haastattelussa ja kun MTV3 poimi ekstran Helmi-sivuilleen linkkivinkiksi.

Mietin tätä kirjoittaessani, ovatko jotkut artikkelit tai ohjeet jääneet erityisesti mieleen ja totesin, että olisi epäreilua mainita vain muutama. Ullan arkiston päivittäminen tuo aina "oliko tuostakin jo noin kauan" -tuntemuksia ja nykyisin myös ylpeyttä siitä, että olemme jatkaneet verkkolehden julkaisua näin kauan ja saattaneet suomalaisten neulojien saataville suuren määrän toinen toistaan hienompia ohjeita. Tähän mennessä Ullan varsinaisissa numeroissa ja ekstroissa on julkaistu noin 160 ohjetta ja 70 artikkelia.

Palaute

Ulla saa enimmäkseen hyvää palautetta, kiitos siitä! Se motivoi ja antaa varmuutta siitä, että Ullaa tarvitaan ja että emme tee tätä turhaan.

Toki joukkoon mahtuu aina soraääniä. Kaksi yleisintä negatiivista palautetta ovat "Missä Ulla oikein viipyy?" ja "En löytänyt tästä Ullasta mitään neulottavaa". Jäsenohjeista kysellään satunnaisesti ja niiden suhteen vastaus on yksinkertainen: Neuleyhdistys Ullan jäsenet maksavat sen, että Ulla on ilmaiseksi kaikkien luettavissa. Ilman heidän rahallista tukeaan Ullaa ei olisi. Siksi heille on tarjolla jotain ylimääräistä ja että he saavat lukea lehteä jo ennen sen julkaisua ja äänestää suosikkiaan kansikuvaneuleeksi.

Joskus Ulla myöhästyy ja julkaisu viipyy. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että me olemme aivan tavallisia neulojia ja teemme Ullaa päivätöiden ja kaiken muun ohella sen mukaan, miten pystymme ja ehdimme. Yritämme saada lehden jäsenten esikatseluun mahdollisimman hyvissä ajoin, mutta aina se ei onnistu. Joskus sairastumme, joskus muu elämä menee Ullan edelle ja arvioidut aikataulut tuntuvat liian positiivisilta emmekä ehdi tai jaksa, joskus aineistoa saapuu niin paljon, että sen työstämiseen menee yllättävän paljon aikaa - mutta Ulla julkaistaan kuitenkin, ennemmin tai myöhemmin. Kysellä toki voi, mutta vastaus on aina sama: Ulla ilmestyy, kun se on valmis.

Jokainen Ullan numero on jännittävä, koska sen sisällöstä on vain hataria aavistuksia ennakkoon ja suurin osa aineistosta tulee yllätyksenä. Ulla onkin aina juuri sitä, mitä me kaikki tavalliset suomalaiset neulojat haluamme juuri sillä hetkellä jakaa toisten suomalaisten neulojien kanssa. Me julkaisemisesta vastaavat emme tilaa tai pyydä ohjeita varta vasten tai valikoi niitä (toki joskus saatamme jotain kivaa nähdessämme vihjata, että olisi mukavaa saada ohje tai juttu Ullaan). Sisältöön voimme vaikuttaa samalla tavalla kuin muutkin: lähettämällä mukaan omia ohjeitamme ja artikkeleitamme. Ylitarjontaa ohjeista ei ole eikä yhtään ohjetta ei ole jätetty pois sen takia, että muille ohjeille olisi tilaa.

Ullan tulevaisuus

Tänä vuonna Ulla on uudistanut prosessejaan. Jokaisella numerolla on ollut teema, esimerkiksi tämän numeron teemana ovat pitsineuleet. Tietenkin myös muut neuleet ovat tervetulleita, sillä teemojen tarkoituksena ei ole rajata mitään pois, vaan ennemminkin auttaa inspiroitumaan.

Myös taustajoukkojen määrä on kasvanut, oikolukijoita ja HTML-koostajia on mukana enemmän kuin ennen. Haimme Ullablogissa uusia avustajia, ettei Ulla olisi vain muutaman ihmisen vastuulla, mutta vastuun jakaminen on tuonut mukanaan myös uusia haasteita ja uusiin toimintatapoihin totutteleminen on ollut hidasta. Uskoisin, että numeroiden koostaminen sujuu jatkossa yhä juohevammin, kun uudet avustajat rutinoituvat ja löytävät parhaimmat toimintatavat samalla, kun ryhmä hitsautuu yhteen.

Vaikka Ullan numerot valmistuvat nyt hitaasti, ne valmistuvat myös varmasti, yhtä varmasti kuin ennenkin. Tämän numeron ilmestyessä lomailen Tanskassa, mutta luotan siihen, että numero ilmestyy. Olo on hieman haikea, koska aiemmin olen aina ollut mukana julkaisemassa Ullaa, mutta tiedän lehden olevan hyvissä käsissä.

Kiitokset

Kiitos jälleen kaikille tämän numeron tekoon osallistuneille.

Neuleyhdistys Ullan puolesta haluan kiittää seuraavia tahoja yhdistyksen syntymäpäiväjuhlien lahjoituksista: Coats Opti Crafts, Ihan Kiva Kauppa, Novita, Priima, Vihreä Vyyhti, Tekstiiliteollisuus Oy ja TitiTyy.

Yhdistyksen jäsen, muistathan jakaa parhaimmat Ulla-muistosi kanssamme 31.7.2009 mennessä. Osa syntymäpäiväjuhlia varten saaduista lahjoituksista arvotaan vastanneiden kesken.

Marjut Katajala
päätoimittaja

Teksti ja kuvat

Marjut Katajala

Lisää Marjutista

Ulla 02/09 - Artikkelit

Taija Elo:
Piikkopirran kesäuutuudet

Taija Elo:
Tuin turhat turinat

Eri kirjoittajia:
Coatsin uutuudet

Eri kirjoittajia:
Lankamaailma Nordian uutuudet

Eri kirjoittajia:
Novitan kesäuutuudet

Eri kirjoittajia:
Pitsilangat

Eri kirjoittajia:
Pitsineulekirjat

Eri kirjoittajia:
Tekstiiliteollisuuden uutuudet

Eri kirjoittajia:
Vihreän Vyyhdin uutuudet

Jussi Katajala:
Laamat kautta historian

Marjut Katajala:
Pääkirjoitus

Marjut Katajala:
Virolaisia pitsikirjoja

Eeva Saviranta:
Tampereen lammasmarkkinat

Mari Virtanen:
Arska Kehruulammas

Tiina Ristimäki:
Evelyn A. Clark: Knitting Lace Triangles

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.