Tuin turinat

Rakastan värejä, kirkkaita värejä. Haaleat pastellit ja epävärit, kuten beige ja persikka, eivät ole minun makuuni. Mutta mausteinen keltainen, tumma turkoosi ja petrooli, voimakas pinkki, ruskea, vihreä, niitä rakastan. Kaipaan siis väriä myös neuleisiini. En osaa neuloa pastelliväreistä, en oikein edes pienille lapsille. Onneksi lähipiirin lapset pitävät kirkkaista väreistä.

Neulomisen kautta olen löytänyt paljon uusia värejä. En ennen ymmärtänyt lainkaan, miksi puolisoni Laika hehkutti keltaista tai tummaa fuksiaa, mutta nyt rakastan niitä ihan yhtä paljon kuin hän. Huomaan, että tietyt värit saavat silmäni kääntymään – Laika on monesti nauranut selatessaan yhteistä palmikkomallikirjaamme, että olen merkannut mielenkiintoisiksi mallineuleiksi lähes kaikki kauniilla vihreällä neulotut tilkut. En ole tehnyt sitä mitenkään tietoisesti enkä ollut edes huomannut asiaa itse, ennen kuin Laika siitä minulle ensimmäisen kerran huomautti.

Olen tullut siihen tulokseen, että lanka saa värit näyttämään erilaiselta. En yleensä pidä sinisestä, mutta huomaan silti, että alla olevan kuvan sininen on todella kaunis ja houkuttelee minua kovasti. Siitä huolimatta, että se on sininen. Neulomisen ja lankojen kautta olen löytänyt vaatekaappiini (ja lankavarastooni) myös harmaan. Se kuuluu joidenkin mielestä tuohon aiemmin mainitsemaani epävärien joukkoon, mutta sitä se ei mielestäni kuitenkaan ole. Harmaassa on paljon erilaisia sävyjä, lähes loputtomasti, ja se on yhdistettävissä moneen muuhun väriin.

Kirjoneule tuo aivan oman ulottuvuutensa väreihin. On mielenkiintoista seurata, miten erilaiset sävyt sopivat yhteen, kun niistä neuloo kaunista kirjoneuletta. Jopa värit, joita ei olisi uskonut voivansa koskaan yhdistää, sopivat kauniisti keskenään, kun ne löytävät oikean mallin. Kadehdin värjärien värisilmää. Itse en osaisi yhdistellä moisia värejä keskenään enkä ole lainkaan tarvittavan kokeilunhaluinen, jotta saisin aikaan hurmiollisia väriyhdistelmiä. Onnekseni muut ovat tässä lahjakkaita, joten voin nauttia heidän kädenjäljestään. Minä nimittäin rakastan käsinvärjättyjä lankoja. Jopa niitä, jotka niin sanotusti lätäköityvät ja muodostavat hauskoja värialueita. On viihdyttävää seurata, miten väri vaihtuu neuleessa, ja odottaa, koska kerästä tulee esiin seuraava väri. Itsestään raidoittuvien lankojen kohdalla olen huomannut joutuvani tilanteeseen, jossa "neulon vielä seuraavan raidan". Kunnes yhtäkkiä huomaan neuloneeni kolmeen aamuyöllä. Hups.