Neulovan maailmanparantajan lankaseikkailut Nepalissa

Aluksi varoitus: tarina sisältää ei-neulojille sopimatonta materiaalia. Tämän stoorin voi ymmärtää vain toinen neuloja. Muille se voi aiheuttaa päivittelyä, silmien pyörittelyä ja närästystä.

Neuloja lähtee perheineen vapaaehtoistyöhön Katmanduun puoleksi vuodeksi. Hänestä tulee neulova maailmanparantaja eli lyhyesti neuleämmä. Mukana laahaavat aivomies sekä lapset viisvee ja kaksvee. Ja mitä neuleämmä odottaa kaiken muun seikkailun lisäksi? Tietysti lankaa. Hän lähtee matkaan suurin toivein: silkkiä, villaa, nam! Hän mainostaa neulojaystävilleenkin tilaisuutta tilata meheviä silkkilankoja Nepalista. Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Pakatessaan reissua varten neuleämmä päättää ottaa mukaan koko puikkoarsenaalinsa, vaikka puikot painavatkin pirusti ja vievät tilaa tiukasti rajoitetussa määrässä nelihenkisen perheen matkatavaroita. Sen sijaan herkullisen väriset Freedom Spiritit ämmä joutuu viime hetkellä poistamaan matkatavaroista, sillä kysymys on senteistä, ellei jopa milleistä. Mukaan tulee siis vain pikku kerä vihreää puuvillalankaa ja bambukoukku matkavirkkausta varten. Mitäs tuosta, sitten perillä on lankaa vaikka lampaat söis.

Alku Katmandussa on lupaava. Kaupungin turistikeskustan pikkuiset puodit tursuavat toinen toistaan värikkäämpiä käsinneulottuja, paksuja villaneuleita: hattuja, pipoja, huiveja, lapasia, sormikkaita, töppösiä ja kunnon isoja villapaitoja. Kaikki tuoksuvat ihanasti lampaalta. Neuleämmä utelee, mistä materiaalista neuleet on tehty. Tietysti himalajanlampaan villasta, aah! On kylmä (yöllä ja päivällä, sisällä ja ulkona) ja ämmän sormet syyhyävät jo päästä käsiksi tähän mahtavaan villatuotteeseen. Hän miettii ja muistaa: kyllä, paksuja puikkojakin on onneksi mukana.

Kylän nainen kehräämässä

Perhe asettautuu, sopeutuu, tottuu. Aivomies hoitaa lapsia päivät. Elämä katmandulaisessa lähiössä ja työskentely paikallisessa lapsityöläisiä auttavassa kansalaisjärjestössä on mielenkiintoista, haastavaa ja opettavaista. Nepalilaiset ovat superystävällisiä ja auttavaisia. Joskus vähän liiankin. Neuleämmä lähtee nimittäin alkuhässäköiden jälkeen perheineen taas turistialueelle ne ihanat villat mielessään väikkyen. Kysellään lankaa parista puodista. Eivät ymmärrä. Kyllä, on meillä villaa, tässä näin, näitä neuleita. Ei ei, kun sitä lankaa. Yarn, yarn! Koska Nepalissa ei voi sanoa ”en tiedä”, perhe ohjataan aina uuteen paikkaan. Ei meillä ole, mutta tuonne päin, sieltä löytyy. Perhe kävelee, harhailee. Lapset alkava väsyä, mutta aivomies pitää tunnelmaa hienosti yllä. Ämmä kyselee lankaa ohikulkijoilta ja kaupanmyyjiltä. Tuolla noin, he sanovat ja viittoilevat minne sattuu.

Säkällä löytyy ompelutarvikepuoti, jossa näyttäisi olevan kauniita puunappeja. Neuvotellessaan hinnasta tiskillä neuleämmän näkökenttään osuu silmiähäikäisevä aarre: ei enempää eikä vähempää kuin kaksi valtavaa säkillistä silkkistä sarilankaa! Hän sekoaa ja viittoilee kiihdyksissään säkkejä. Is that silk yarn?! Can I see, please! Kaupan sedät raahaavat säkit lähemmäs ja neuleämmä nostaa säkeistä toinen toistaan värikkäämpiä silkkivyyhtejä. Säilyttääkseen uskottavuuden rippeensä hintaneuvotteluja varten hän vetää naaman pokerille ja kysyy, paljonko maksaa. Kuulemma tuhat rupiaa kilo. Kuulostaa paljolta, siis paikalliseen hintatasoon nähden. Tuhat rupiaa on noin 10 euroa, ja silkki painaa. Neuleämmä valitsee samansävyisiä vyyhtejä ja päätyy viiteen kappaleeseen. Ne painavat yhteensä suunnilleen kilon. Neuleämmä tinkii hieman (taidot eivät ole vielä oikein kehittyneet) ja maksaa langoista ja napeista yhteensä sen kympin verran. Kaksi euroa per vyyhti. Hän myhäilee salaa. Se on virhe.

Vihreästä puuvillalangasta on jo tässä välissä syntynyt kaksveelle kesäpipo, ja nyt on hyvä aika käydä käsiksi silkkilankaan. Lanka on paksua, todella kierteistä ja hieman pölyistä, mutta se ei neuleämmää haittaa. Hän on monesti ihaillut sarilankoja eBayssa, ja nyt tuo herkkulanka on vihdoin omissa kätösissä! Eikun Ravelryyn ja lankahakuun: mitä ihanaa tästä langasta voisi väsätä? Hetken selailtuaan ämmä päätyy hauskan näköiseen laukkuun, jossa käytetään vähän erikoisen näköistä short row -tekniikkaakin. Kiva, oppii samalla uutta ja saa kauniin laukun.

Neulomisen oppitunti menossa

Neuloessaan ämmä suunnittelee laukkuun vuorta, jonka hän aikoo ommella käsin nepalilaisesta perinnekankaasta (käsinompeluun innoitti yksinoikeutetusti Elli Velli K.). Noh, turha kai kertoakaan, että pieleen meni ja pahasti. Laukusta tuli metri kertaa metri. Siihen kului kolme vyyhtiä täyttä silkkiä, joten se painaa tyhjänäkin todella paljon. Se on jättimäinen, roikkuu ja näyttää naurettavalta. Ja mikä pahinta, mitä ihmettä sille tekee?! Roskiin heittäminen ei tunnu mielekkäältä ja kotiin sitä ei kannata kaapintäytteeksi roudata. Ehkäpä joku nepalilainen ystävä saa ”kivan” lahjan juuri ennen kuin ämmä perheineen häippäsee maasta. Ole hyvä vain, ei tarvitse palauttaa!

Villalankaa on nyt aivan pakko saada. Kustikaan ei polje näille nurkille luotettavasti (joskus tuntuu, ettei ollenkaan), joten lankaa ei voi lähettää Suomesta. Kysellään nepalilaisilta tutuilta, kyllä juu löytyy, järjestetään. Mennään kauppaan, siellä on hyllyllä vyötteettömiä isoja vyyhtejä lankaa kiljuvissa väreissä. Hypistelyä, kyselyä materiaalista. Ei tietoa. Vaikuttaa sormiin akryylilta. No, kun ei muutakaan ole, otetaan tätä. Maksaa 60 senttiä per vyyhti, otetaan kolmea väriä, ei hajuakaan, kuinka paljon siinä on.

Didi virkkaa akryylipöytäliinaa maailman pienimmällä virkkuukoukulla

Kotona itkettää. Aivan muovia tämä lanka. Mitä ihmettä tästä tekisi? Vaatteet on poissuljettu. Villaa on edelleen pakko saada jostain. Uusi retki turistikeskustaan. Nyt löytyy kauhean etsimisen jälkeen yksi kauppa!! Sieltä saa intialaista Varnham-lankaa. Kaikissa on kimalletta. Sarjassa on peräti yksi täysvillainen lanka, joka kimaltaa onneksi vain hyvin maltillisesti. Sitä sitten, kiitos! Ämmä ostaa seitsemän kerää marjapuuronväristä lankaa ja lähtee kaupasta tyytyväisenä. Tänne sitten aina takaisin, jos on lankatarpeita. Hip hei, ongelma on vihdoin ratkaistu!

Se ainoa lankakauppa

Kotona neuleämmä neuloo innoissaan intialaisesta langasta kaksi lastenneuletta, villatakin ja villapuseron. Hyviä tuli, kelpo neuleita. Ja ei kun takaisin lankakauppaan ostamaan lisää villaa. Perhe lähtee taas turistialueelle ostoksille. He hortoilevat aikansa alueen sokkeloisilla, muhkuraisilla pikku kaduilla, joilla tungeksii ihmisiä, riksoja, takseja, lehmiä, koiria jne. Alue on suuri ja kaikki kadun näyttävät samanlaisilta. Lankakauppaa ei enää löydy! Voi elämä! Mikä neuvoksi?

Epätoivoissaan ämmä selailee Ravelryä ja bongaa SAARC-ryhmän (Etelä-Aasian maita). Ehkä joku osaisi vinkata, mistä saa Katmandussa villalankaa. Valitettavasti kaikki ryhmään kuuluvat asuvat Intiassa eivätkä tiedä Katmandun lankamarkkinoista tuon taivaallista. Darjeelingissa (pohjoisessa Intiassa) kuulemma kyllä saa ihanaa paksua villalankaa ja Intian isoissa kaupungeissa on oikein lankakauppojakin. Oikein kiva kuulla.

Ullan ohjeella tehty Hertta-pusero intialaisesta langasta kuvattuna nepalilaisella nurtsilla. Pusero lämmittää tulevana talvena ystävämme Aisha-tyttöstä Nepalissa.

Viimeisenä oljenkortena neuleämmä meilaa suomalaiselle maahantuojalle, joka tuo Nepalista Suomeen erilaisia neulelankoja. Hänellä on vain omaa tuotantoa eikä sekään Katmandussa. Ei onnista ämmää, ei sitten millään. Jokainen kivi on nyt käännetty, kaikki johtolangat katsottu. Lohduttoman villaton, suorastaan akryylinen loppuaika häämöttää nepalilaisessa taivaanrannassa.

Muovilangasta syntyy loppuaikoina leluja. Yksi apupupu, yksi nalle, kaksi norsua (Elefante-veljekset Pjotr ja Peter) sekä sängynpeittoja nukeille. Ämmä survoo kaikki loput langat täytteiksi lelujen sisään. Huh, päästiinpäs niistä. Ei ikinä enää. Onneksi lelut tuovat iloa niin omille kuin muidenkin lapsille, se lohduttaa hieman.

Elefante Pjotr tähyilee katmandulaiseen lähiöön

Tällä tarinalla ei ole onnellista loppua ennen kuin paluu Suomeen koittaa. Ämmä ei edelleenkään tiedä, mihin ihmeeseen on jemmattu se kaikki lampaantuoksuinen, paksu villalanka, josta turisteille myytävät neuleet tehdään. Mutta onpa mieletöntä odotella Suomeen paluuta tässä valossa. Ei sitä uskoisikaan, mikä kaipuu ja himo voi olla lankaa kohtaan, kun ei ole päässyt koskemaan stashiinsa puoleen vuoteen! Hyvää kannattaa odottaa. Ei sillä, että ämmän lankavarasto olisi jotenkin kattava valikoima laatulankoja, kaukana siitä, mutta kyllä kuulkaa jos odottaa kuin kuuta nousevaa, että saa neuloa vaikkapa jämä-Novitoista tilkkupeittoa, niin voitte itse kuvitella, mikä on epätoivon määrä.

Tarinan opetus taisi tulla selväksi: jos matkustatte pidemmäksi aikaa tuntemattomiin lankaolosuhteisiin, VARAUTUKAA!