Arska Akryylilammas ja rakkaus

Holá! Terveisiä Espanjan auringosta. Arska käväisi työmatkalla Andalusiassa tutustumassa paikallisiin lampaisiin. Tarkoitus oli kyllä virua rannallakin, mutta jotenkin siinä kävi niin, että juutuin vuoristokylään, kun tulva vei sillan. Siellä sitä sitten istuttiin paimenten kanssa viisi päivää... Muuten oli mukavaa, vaikka vähän ahdasta, mutta ne laulut... Uskokaa pois: vaikka joku on soittanut kitaraa 40 vuotta, ei hän välttämättä osaa soittaa, eikä etenkään laulaa.

Kolmantena iltana tuumin, että tätä loputonta vollotusta entisen koiran muistolle ei voi enää kestää, ja rupesin sitten jaarittelemaan entisistä rakkauksista. Voi pojat, siitä riitti juttua! Ainakin kymmenen minuuttia. Sitten ne ruojat alkoivat laulaa petollisista naisista.

No, se siitä, mutta te ette ehkä ala laulaa, jos kerron entisistä rakkauksistani? Tai no, tavallaan ne eivät ole entisiä. Arska ei koskaan lakkaa rakastamasta. Ehei, tämä pässi on uskollinen. Tavallaan. Meinaan, kyllä nyt yksi pässinsydän voi useammalle uuhelle sykkiä? Ja parille pässillekin. Arska ei ole turhantarkka.

Ensimmäisen suuren rakkauteni kohtasin alakouluiässä. Maijan pikku karitsa oli lumivalkea ja muutenkin söötti. Punainen rusetti kaulassa, oijoi. Yritin liehitellä parhaani mukaan - kannoin apilankukkaa ja tarjosin heinäpaalia. Ei auttanut, neiti vain nyrpisti ja kipitti Maijan perään sen sijaan, että olisi tullut kanssani pusikkoon. Vaan oli se söötti.

Siitä se alkoi, ja taisin pikkuisen ihastua jokaiseen luokan tyttöön. Mitään vakavampaa ei koskaan kehittynyt, jostain kumman syystä. Teininä sitten tapasin Minttu-lampaan, joka johdatti meikäläisen kulinarismin maailmaan. Oikein mieluusti syön usein, paljon ja mitä vain, mutta se ikävä seuraus siitä on, että vatsa pullollaan ja ähkyssä ei sitten jaksa edes pusutella. Muusta puhumattakaan... Ja arvatkaa, ottiko teiniä pattiin?

Ihan tolkuttomasti rakastuin sitten vähän myöhemmin, kun tapasin Gunnarin. Gunnari, tuo pässi vierasmaalainen, vei sydämen ja rahat. Keritsi Arskan puudeliksi ja myi villat. Ja Arska sanoi kaikkeen lammasmaisesti, että bääää. Ah, se oli aikaa, se. Elämäni myrskyisimmät kaksi kuukautta. Tai siis, siihenastisen elämäni... No, se loppui ja Arskan sydän murtui. Itkin ihan hirveästi kaksi viikkoa. Kunnes tapasin Shaunin.

Shaun opetti Arskan kutomaan kaulahuivia, ja siitä se urakin sitten urkeni. Hylkäsin entisen elämäni tanssiopettajana ja ryhdyin tekstiilialan konsultiksi. Meidän suhteemme oli muuten ihan platoninen, uskokaa pois. Shaun on enempi tyttöihin päin kallellaan. Vahinko...

Kerran kokeilin avoliittoakin. Tai siis, tarkoitushan oli mennä naimisiin ja sensellaista, mutta ei ehditty niin pitkälle. Kas, kun siellä Englannissa Shaunin kanssa pyörin, niin tutustuin Dollyyn. Dolly soitti lampaanviulua ja minä tanssin lampaanpolskaa jos jonkinmoisissa kinkereissä. Sitten vain kävi niin, että Dolly lähtikin kloonausbisnekseen, ja minä jäin soittelemaan toista viulua. Niinsanotusti.

Niin, ja nykyisinhän Arska on sinkku. Totta kai tällaisella könsikkäällä olisi vientiä, mutta kun Arska on romantikko. Uskon tosirakkauteen. Oi kun olisi oma uuhi, jonka sorkkia voisin silitellä iltaisin soffalla... Haluaisiko joku lähteä tästä kanssani vaikka kuutamokävelylle? Eikö?

... ja sitten ne vielä väittävät, että romanttisilla uroilla on vientiä... PAH! Arska lähtee baariin.