Kadonneen Arskan metsästys

Moikkeliskoikkelis, fangirlit ja toyboyt! Tällä kertaa Arskalla onkin kaveri mukana. No eiiii, ei SEMMOINEN kaveri, me ollaan ihan vaan ystäviä. Ai mitä sanoo neiti eturivissä? Ettäkö näki meidän pusuttelevan puistossa? Neidillä on muuten aikas ihana neule tuloillaan, onko toi nyt semmosta vuohenvuonan villaa ja silkkiä aamukasteessa kehrättynä? Ei ei, en minä vaihda puheenaihetta. Neiti on vaan nähnyt väärin, me ollaan ihan tosi vain ystäviä. Svante ja minä.

Tämä tässä on siis Svante, Svante asuu Tukholmassa joka on muuten Arskan lempparikaupunkeja; siellä on iiihania puistoja, joissa voi iltahämärissä kutea eikun siis kutoa. Ja tukholmalaiset pallurat – niin tarkoitan niitä kookospalloja, tietenkin. Höpsö Svante. Niin Svante asuu Tukholmassa, vaimonsa Svenjan kanssa, mutta Svenja ei nyt ole mukana. Svante tuli käymään Turussa ja otin hänet sitten mukaan tänne neuletapaamiseen, kun Svantekin neuloo mielellään. Eiks vaan Svante? Kattokaa, miten kiva huivi Svantella on, ihan itse tehty. Pyysin laittamaan siitä ohjeen Ullaan, mutta ei kuulemma ehtinyt ajoissa ottaa kuvia. Voi olla että syksyllä sitten. Me voitais kyllä nyt ottaa kuvia Svantesta eikun huivista, vaikka tuolla Saaronniemen rantsussa, vai mitä? Tuleeks tytöt mukaan tämän jälkeen? Kuutamouinnille?

Joo, me tutustuttiin Svanten kanssa muutama viikko sitten, kun Svante löysi minut. Svante on nääs yksityisetsivä, ja Lillan-täti oli palkannut Svanten etsimään Arskaa. Enhän minä mitenkään kadoksissa ollut, vähän vaan hukassa! Ei nääs tehnyt mieli tavata tätiä. Kävi meinaan niin, että tuossa pässiäisen – siis pääsiäisen tienoilla meikäläinen lähti perinteiseen tapaan Korppoon suuntaan, oli tarkoitus juhlia suvun kanssa ja hoitaa kevätturkit kuntoon siinä samalla. Meidän suku lahjoittaa kerityt villat aina Lentäville Keritsijöille, ne huutokaupataan ja rahat menee karakul-lampaitten villapaitasäätiölle. No, siinä vaan sattui käymään pikku hupsahdus, kun en päässytkään Korppooseen asti. Tapasin näetsen jo Paraisilla semmoisen paimenkoiran, bordercollien ja tiesminkä sekoituksen, ja se oli kuulkaa niin ihana narttu että Arskalta katosi suuntavaisto kokonaan. Peuhattiin ja ajettiin toisiamme takaa ja semmoista, kyllähän te tiedätte, mitä kevätaurinko saa aikaan. Olin hirmuisen rakastunut ja onnellinen jonkin aikaa, kunnes eräänä aamuna kuuden aikaan tajusin, että tämä suhdehan on jatkuvaa haukkumista toisen puolelta ja mäkätystä toisen puolelta. Voitte vaan arvata, kumpi oli kumpi. Erottiin sitten Krissen kanssa ihan sovussa, mutta pääsiäinen oli siinä vaiheessa jo ohi, taisi olla vappukin mennyt.

Siellä Korppoossa olivat olleet aika kitkeriä, kun en saapunut paikalle. Ei muuten, mutta kun ne suvun perinteiset keritsimet oli meikäläisellä. Olin vienyt ne Turkuun teroitettaviksi, Käsityöläismuseossa on semmoinen tyyppi joka osaa homman. Ja nyt ne joutuivat pääsiäiskarkeloissaan keritsemään toisiaan muumisaksilla ja fiskarsin oransseilla ja jopa Lillanin haikaranmallisilla kirjontasaksilla. Jotka tietty menivät pilalle siinä vaiheessa, kun Bertta leikkeli Paula-mummon niskavilloja, ja timanttikääty jäi saksien väliin. SIINÄ vaiheessa Lillan hermostui kuulemma.

Onhan se tavallaan ymmärrettävää: kyllä minäkin hermostuisin, jos joku pilaisi hiilikuituiset sukkapuikkoni juuri pääsiäispyhinä, kun uusia ei saa mistään, ja menossa oli sitäpaitsi jokin kirjontakisa, johon Lillan osallistui. Siinä piti kirjailla jotain hardangerkuvioita tietty määrä tietyssä ajassa, postata kuva kirjonnaisesta nettifoorumille ja hitaimmat tippuivat kisasta. Koittakaas tehdä hardangeria ilman saksia. Eihän siitä mitään tule, sama jos neuloisi sukkaa yhdellä puikolla.

Juu, joka tapauksessa Lillan, joka on temperamenttinen täti, soitti siinä vaiheessa Svanten etsivätoimistoon Tukholmaan ja sanoi jotakuinkin näin, että etsikää se pässi, luultavimmin se kirmaa jossain siellä teilläpäin. Tuo siunattu olento, tädeistä parhain, tuntee minut valitettavan hyvin. Vaikken vielä pääsiäisenä ollutkaan Tukholmassa, ehätin sinne kyllä ennen pitkää. Svante löysi minut noin kolme tuntia sen jälkeen, kun olin saapunut kaupunkiin. En tiedä vieläkään, mistä se minut tunnisti? Kai nyt sen kokoisessa kaupungissa kutovia pässejä piisaa? Jaa niin no, ehkä ei jokaisella ole näin komeita piirteitä, se on totta. Mitäs muuten punamekkoinen typykkä pitää Arskan ”kampauksesta”? Aattelin että näin kuumana vuodenaikana olisi kiva, jos olisi vähän paljasta pintaa, mutta perinteinen puudelileikkaus ei nyt houkuttanut. Svanten veljellä on kampaamo, ja siellä syntyi tämmöinen idis, että ajellaan kaljuja osioita sinne tänne epäsymmetrisesti. Jatkuvaa huoltoahan tää tietysti vaatii: on käytävä viikon välein trimmauttamassa ja sitten noi juurikasvut on värjättävä kahden viikon välein, kun tehtiin samalla tällaisia värillisiä osioita. Mukavahan siellä on kelliä, kun nätit tytöt puunaa ja tupsuttaa. Svante vaan on vähän mustis, kun – jaa mitä? Eiei, me olemme vain ystäviä. Ehdottomasti. Ei saa vihjatakaan muuta, ettei Svanten miljonäärivaimo hermostu.

Niin, Svante väittää myös, että meidän pitää lähteä Lillanin luokse, että hänelle kuulemma maksetaan siitä, että hän tuo saaliin perille. Vaikka vähän myöhässä. Pikkasen onnistuin viivyttämään tätä paluumatkaa, eli nelisen viikkoa, mutta nyt ei enää onnistu. Luulin että nää käsiraudat on jokin kiva leikki, mutta Svantessa on tommonen hurja machopuoli: ei se taivu vaikka kuinka räpsyttelisin ripsiä ja rapsuttaisin niskasta. Ethän, muru? Vaikka mä tekisin näi- ohohups. Köh. Juujuu, mennään mennään. Keritsimet on tossa repussa.

Hei vaan fangirlit ja toyboyt, Arska piipahtaa taas joskus, kunhan ensin on lepytelty Lillan. Moimoi!