Ulla 01/19

Pääkirjoitus

Ulla, ensimmäinen suomenkielinen nettineulelehti, on nyt ilmestynyt 15 vuoden ajan. Lehteä on alusta alkaen tehty harrastajilta harrastajille, vapaaehtoisvoimin ja ilmaiseksi jokaisen saataville. Vuosien mittaan on syntynyt muitakin julkaisukanavia, neuleblogien on nähty syntyvän ja blogi-innostuksen hiipuvan. Langanvalmistajilla on nykyisin omia nettineuleyhteisöjään, ja kielitaitoisten käytettävissä on Ravelry, maailman suurin käsityöaiheinen nettiyhteisö. Facebookissa on lukemattomia käsityöaiheisia ryhmiä. Ullalla on silti yhä oma paikkansa: se on ei-kaupallinen ja suomenkielinen, ja mukaan Ullaa tekemään pääsevät kaikki neulomisesta tai virkkauksesta kiinnostuneet. Esimerkiksi lukihäiriö ei estä osallistumasta, toiset auttavat kyllä ohjeen oikoluvussa. Kaikenikäiset ovat tervetulleita mukaan - tämän numeron vanhin tekijä on 73-vuotias Kirsti-mummo, joka kirjoitti nyt ensimmäisen neuleohjeensa – hän toivoo innostavansa nuoria opettelemaan sukankutomista. Kuvia hän ei osannut itse ottaa, joten sukat kuvattiin muualla. Näin Ulla-yhteisö toimii: jokainen voi jakaa omaa osaamistaan, kenenkään ei tarvitse yksin osata kaikkea.

Ullankin on silti muututtava, sillä tekijäjoukko on pienenpuoleinen. Olemme tulleet siihen tulokseen, että nykyinen tekninen formaatti on työläs pienelle tekijäjoukolle. Vuosien mittaan on myös tullut muunlaisia mahdollisuuksia julkaista juttuja ja neuleohjeita. Siirrymme tämän vuoden aikana jatkuvaan julkaisuun, joten tämä numero on viimeinen tämänmuotoinen. Tulevaisuudessa Ulla julkaisee jotain parin viikon välein! Tiedotamme tästä Ullablogin kautta, Facebookissa ja Ravelry-ryhmässämme sitten, kun niin pitkällä ollaan. Edessä on suuri urakka, kun päätämme uudesta formaatista ja siirrämme vanhat ohjeet ja artikkelit uuteen arkistoon. Tähän urakkaan ovat talkoolaiset tervetulleita kesän ja syksyn aikana!

Ulla perustuu siis vapaaehtoistyölle, mutta täysin ilman rahaa ei yhdistys kuitenkaan selviä – web-tilasta on maksettava. Tämän tarpeen katamme jäsenmaksuilla. Vuosittain olemme pyrkineet tarjoamaan jäsenille jotain ylimääräistä, ja tänä vuonna jäsenille on tarjolla jotakin ennennäkemätöntä: teemme sukkaohje-joulukalenterin, joka on joulukuussa vain jäsenten nähtävillä. Ohjeet tulevat vasta seuraavana kesänä kaikkien saataville. Kannattaa siis liittyä jäseneksi!

Viidessätoista vuodessa ajan ratas näyttää pyörähtäneen täyden ympyrän, sillä kun katsomme ensimmäistä Ullaa, löytyy sieltä esimerkiksi kaarroke-kirjoneulepaita, joka on tällä hetkellä taas kuuminta neulemuotia, sekä artikkeli tekijänoikeuksista, joista keskustellaan tälläkin hetkellä erilaisilla neulepalstoilla. Nyt lähdemme uudelle 15-vuotiskierrokselle – muodonmuutos on siis edessä, mutta peruspilarimme pysyvät ennallaan: harrastajilta harrastajille, suomeksi ja ilmaiseksi.

Teksti

Mari Virtanen

Lisää Marista

Ulla 01/19 - Artikkelit

Reeta Huhtala:
Kirjoneuleita pakkaspäiviin

Reeta Huhtala:
Neulestudio

Nele N.:
Juhlasormikkaat

Nele N.:
Kenelle neulominen kuuluu

Nele N.:
Villasukkia Strömssöstä

Mari Virtanen:
Arska mummolassa

Mari Virtanen:
Mitä kuuluu Marjutille

Mari Virtanen:
Pääkirjoitus

Mari Virtanen:
Vaatekoin hyökkäys

Tiina Väätäinen:
Satumaisia sukkia

Useita kirjoittajia:
Some-lyhenteitä neulojille

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.