Kenelle neulominen kuuluu?
- Ajatuksia käsityöläisyhteisöön kuulumisesta ja siitä poissulkemisesta
Kun kirjoitin edelliseen Ullaan mielipidekirjoituksen sananvapaudesta, pidin sitä yksittäisenä tekstinä, jonain, joka pitäisi sanoa ääneen. Nyt muutamaa kuukautta myöhemmin löysin itseni jälleen samojen ajatusten ääreltä pohtimassa, voiko neulomista omistaa.
Neulomisen historia on vähän tunnettu. Varhaisimmat neulottuina pidetyt vaatekappaleet, yleensä sukat, ovat yksi kerrallaan paljastuneet kinnasneulatekniikalla tehdyiksi. Vanhin Euroopasta löydetty ompeluneula on noin 30 000 vuotta vanha. Se on tehty luusta, ja mitä luultavimmin sitä on käytetty nahkasta tai turkiksesta leikattujen vaatekappaleiden ompelemiseen. Vanhimmat varsinaiset tekstiililöydöt ovat noin 10 000 vuoden takaa Lähi-idästä. Näihin löytöihin kuuluu paloja kehrätystä langasta kudotuista kankaista sekä pinnoista, jotka on tehty kierretyistä silmukoista ja solmuista. Vanhin tunnettu kinnasneulalöydös on Kiinasta noin 3000 vuoden takaa.
Vanhimmat varmasti neulotut kappaleet ovat noin 900 vuoden takaa, kärjestä aloitetut kirjoneulesukat, jotka on löydetty Egyptistä. Neulominen tuskin alkoi monimutkaisilla kirjoneulesukilla, joissa on islamille tyypillisiä ornamenttikuvioita, joten tekniikka lienee joitakin sukupolvia vanhempi. Neulonnan oletetaan kehittyneen kinnasneulatekniikasta koptien keskuudessa Egyptissä noin tuhat vuotta sitten ja levinneen sieltä muslimien mukana Eurooppaan Espanjan kautta 1100–1200-luvuilla. Euroopan vanhimmat neulelöydökset ovat Espanjasta, Saksan ja Sveitsin rajalta sekä Virosta. Viron yksittäinen neulelöydös 1200-luvulta on oletettavasti lapasen tai sormikkaan ranneke. Suomeen neulominen levisi Naantaliin tulleiden birgittalaissisarten mukana 1500-luvulla.
Miksi puhun neulomisen historiasta, kun olen sanonut puhuvani neuleyhteisöstä?
Tammikuussa Instagramissa räjähti. Näennäisen viaton, mitä ilmeisimmin hyvissä aikeissa tehty blogikirjoitus sai aikaan liikkeen, jossa vähemmistöihin kuuluvat neulojat, suunnittelijat ja värjärit rohkaistuvat puhumaan neuleyhteisössä olevasta rasismista, ulkopuolelle sulkemisesta, ennakkoluuloista ja kiusaamisesta. Suurin osa keskustelusta, jota olen mielenkiinnolla seurannut, on ollut yhdysvaltalaisten ja brittiläisten käsityöläisten ylläpitämää, ja siinä on ollut nähtävillä kaikuja viime kesän ”tulen tänne vain kauniiden neulekuvien takia” keskustelun jäänteistä. Vähemmistöihin kuuluvat kertoivat, että heiltä on lankakaupassa kysytty, onko heillä rahaa maksaa langat tai sanottu, että heidän budjettiinsa paremmin sopivia lankoja on toisessa liikkeessä. Vähemmistöjen osaamista kyseenalaistetaan ja jopa kieltäydytään uskomasta, että vähemmistöön kuuluva tietää mistä puhuu. Vastauksena näille kokemuksille nousivat soraäänet kertomaan, että valkoihoisia syyllistetään suotta ja että olisi paljon parempi, jos vain jakaisimme kauniita kuvia, kun niitähän Instagramiin tullaan katsomaan. Osa jopa kyseenalaisti, onko aiheesta edelleen välttämätöntä jauhaa. Tänään (10.2.2019) keskustelu jatkuu edelleen, niin kuin kommenteista päätellen on aiheellistakin.
Keskustelun tiimellyksessä olen herännyt pohtimaan, onko suomalainen neuleyhteisö yhtä sulkeutunut. Koska olen valtaväestöön kuuluva, työssäkäyvä, hetero cis-nainen, en osaa sanoa, onko Suomessa neuleyhteisössä rasismia, ulkopuolelle sulkemista, syrjimistä tai kiusaamista. Koska halusin tietää, mitä mieltä vähemmistöihin kuuluvat henkilöt ovat, kyselin asiasta. Sain vastauksia neljään eri vähemmistöön kuuluvilta ihmisiltä. He olivat yhdenmukaisesti sitä mieltä, ettei vähemmistöön kuuluminen johda syrjimiseen tai kiusaamiseen. Vastauksissa oli myös maininta siitä, että vähemmistöön kuuluvan harrastamista ja osaamista kehutaan liikaakin, jopa häpeäntunteeseen saakka. Eräs vastannut kertoi varovansa tietynlaisten mielipiteiden esittämistä, koska tietää niiden johtavan leimaamiseen. Toinen sanoi, että kohtelee muita neulojia kunnioittavasti ja odottaa, että häntä kohdellaan samoin. Kolmas kertoi kokeneensa kyllä syrjintää, mutta ei vähemmistöön kuulumisen vuoksi vaan siksi, että antaa puolison hoitaa heidän pieniä lapsiaan sillä välin, kun hän itse neuloo. Neljäs sanoi kohdanneensa kulmien nostelua, kun vähemmistöön kuuluminen on tullut esille, mutta kysymyksiä se ei ole nostanut. Kaiken kaikkiaan omana itsenään kohdatuksi tuleminen on tärkeää, ja kaikissa paitsi yhdessä vastauksessa nostetaan esille se, ettei vähemmistöihin kuuluvia neulojia juuri näy, mutta syiksi sille voidaan vain esittää arvauksia. Sosiaalisen median eri kanavat antavat vähemmistöille enemmän mahdollisuuksia olla oma itsensä, osaaja ja taitaja huolimatta siitä, mitä ympäröivä yhteiskunta olettaa kenenkin olevan ja osaavan.
Eniten koettua syrjintää (ja tästä minulla on myös omakohtaisia kokemuksia) tuntuu aiheutuvan materiaaleista ja erilaisista työtavoista. Kerron usein ”hyvänä” juttuna, miten yhdessä neuletapaamisessa, jossa en ollut aiemmin käynyt, vierustoverit ihailivat lankaa, jota käytin: tummansinistä merseroitua puuvillaa, jossa oli kaunis kiilto ja hyvä kierre. Kerroin kysyttäessä sen olevan Novitan nyt jo lopetettua Tennessee-lankaa. Vierustoverit eivät puhuneet minulle lopputapaamisen aikana, enkä käynyt tapaamisessa toiste. Tosin olen käynyt myös neuletapaamisessa, jossa ihmeteltiin Puikkomaisterin sukkakirjan selailun ohessa, miten kukaan raaskii käyttää kirjoneulesukkiin käsinvärjättyä lankaa, joka maksaa 20€/100g, kun vyyhtejä joutuu ostamaan useamman kuin yhden. Yksi vastaajista jakoikin suomalaiset karkeasti ”Novita-neulojiin” ja ”Laine-neulojiin”, ja välimatka näiden ryhmien välillä näyttäytyy usein suurempana kuin se, kuuluuko vähemmistöön vai valtaväestöön.
Moni kertoo neuletapaamiseen lähtiessään kerivänsä markettilangat kakulle välttääkseen kyselyt ja nenän vartta pitkin katsomisen. Kuitenkin neulojien lähtökohdat harrastamiselle ovat hyvin erilaiset. Vaikka olen tunnetusti tarkka käyttämistäni langoista, en ole koskaan elämässäni käyttänyt niin paljoa rahaa harrastukseen kuin opiskeluaikoina, kun neuloin tarjouslaarista löytyvää Novitaa. Opiskelijan reilusta 200 euron kuukausibudjetista kymmenen euroa harrastukseen oli iso raha, kun syödäkin piti ja terveyssiteitä ostaa. Entä jos olisi pitänyt vielä maksaa lääkärikuluja, ostaa lääkkeitä tai kissanhiekkaa?
Koen materiaalien ja tekniikoiden arvostelun harrastajien arvottamisena, jota en ole koskaan ymmärtänyt. Jokainen on aloittanut joskus jostain, eikä kaikilla ole ollut äitiä tai isoäitiä opettamassa. Joillekin ala-asteen käsityöntunneilta on mieleen jäänyt lähinnä painajaisia. Katsoin vähän aikaa sitten podcastia, jossa suomalainen neuloja kertoi aina luulleensa, että silmukka neulotaan tietyllä tavalla, mikä johti siihen, että kaikki hänen neulomansa silmukat oli neulottu kiertäen ja silmukka jäi seisomaan väärä jalka edessä. Kun tekniikoita opetellaan kirjoitetuista ohjeista tai katsotaan videolta, joka on kuvattu edestä eikä yläviistosta, ei liene ihmekään, että tapoja neuloa on melkein yhtä monta kuin on neulojia, eikä niistä mikään ole sen oikeampi kuin toinen. Tietoja ja taitoja on aina vaihdettu. Isomummoni kotipitäjässä naisten kansakoulunopettajan tunnisti siitä ”paremmasta” sukkamallista, joka koulussa oli tytöille opetettu. Nyt minä teen tuota samaa mallia jo neljännessä polvessa. Tehtyjä töitä on annettu lahjoina ja sittemmin parhaalla mahdollisella tavalla toisinnettu uuden oppimiseksi. Keskiajan Euroopan tunnetuissa neulekilloissa oli jäseninä ainoastaan miehiä, naiset tekivät vain kotitarvetöitä.
Miksi sitten aloitin kirjoittamalla neulomisen historiasta? Kun puhumme neulomisesta, ajattelemme usein brittiläisiä villapaitoja, shetlantilaisia pitsihuiveja, norjalaisia kirjoneuleita. Vanhoja, vähän likinäköisiä, valkoihoisia naisia, tekemässä piirissä käsitöitä. Milloin muistat viimeksi nähneesi näkyvästi vähemmistöön kuuluvan mallin suomalaisen käsityölehden sivuilla tai kannessa? Kuulleesi afrikkalaisesta neuleyhteisöstä tai manner-aasialaisesta neulesuunnittelijasta? Onko neuleryhmässäsi vähemmistöön kuuluvia henkilöitä, ja ovatko he yhtä tervetulleita kuin kaikki muutkin? Milloin neulomisesta tuli pohjois- ja keskieurooppalaistaustaisten naisten omaisuutta, pyhää maata, johon kenelläkään muulla ei ole oikeutta? Kun ei meidän oikeutemme siihen ole sen suurempi kuin muidenkaan.
Jokainen jäsen taustastaan tai mahdollisista rajoitteistaan huolimatta on yhteisölle yhtä tärkeä ja vie yhteisöä eteenpäin. Jokainen, joka kutsuu itseään neulojaksi, on oikea neuloja, oli hän neulonut yhden reikäisen patalapun tai tusinan pitsisiä kirjoneulepuseroita palmikkoresorein. Oppikaamme toinen toisiltamme ja arvostakaamme toistemme osaamista. Toivotetaan tervetulleiksi neuleryhmiin kaikki asiasta kiinnostuneet, sillä me kaikki seisomme samojen jättiläisten harteilla.
Disclaimer: Ajatukset neuleyhteisöön kuulumisesta ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen verkkoneuleyhdistyksen näkemyksiä.