Arska mummolassa

Heipä hei, muruset! Archibald on viettänyt muutaman kuukauden eräänlaista retriittiä mummolassa, tai jos ihan tarkkoja ollaan, kyseessä ei ollut minun mummoni vaan eräänlainen ottomummo. Ai mitä? No jos voi olla ottolapsia, kai sitä voi olla ottomummojakin! Kas kun tämä mummo on minun isoisäni ex-tyttöystävä, ajalta jolloin minä olin 12-vuotias. Sattui niin ohraisesti, että katkaisin silloin kinttuni juuri kesäloman kynnyksellä. Ikävä sattumus, johon olin itse täysin syytön – halusin vain ottaa selvää, miten klapikone toimii, ja voiko sillä pilkkoa myös salaojaputkia. No joka tapauksessa, kesäloman vietto saaristossa muuttui sitten kesälomaksi Edna-mummon luona Turussa. Molemmat takakoivet kipsissä viikkokausia, kaikki kaverit tiessään, serkut ja sisarukset saaristossa ja minä vangittuna kerrostaloasuntoon Kellonsoittajankadulla. Jotta aika ei kävisi pitkäksi, Edna-mummo opetti minut kutomaan sukkaa. Koska olen varsin lahjakas, opinkin nopeasti ja kudoin sitten sukkia ihan määrättömästi kuuden viikon aikana. Paljon myöhemmin opin, että Turun ulkopuolella puhuttiin neulomisesta, mutta minä en edelleenkään neulo sukkia: minä kudon niitä. Minulla on mukana sukankudin eikä mikään sukanneulin!

No mutta takaisin nykypäiviin siis. Kuulin tuossa pari kuukautta sitten, että Edna-mummo oli katkaissut kinttunsa. Samoin kuin minä lapsena, molemmat takakoivet kipsissä. Tunsin ihan velvollisuudekseni mennä hänen luokseen auttelemaan ja pitämään seuraa. Asiaan ei mitenkään liittynyt se, että Torsten ilmoitti uudenvuodenyönä tykkäävänsä oikeastaan vain naisista ja että me ollaan siitä lähtien vain ystäviä. Sattuuhan sitä, ja minä olen ihan tasapainossa tämän asian kanssa, vaikka kultaseppä ei ottanutkaan takaisin niitä sormuksia muuta kuin romukullan hinnalla. Lähdin siis ihan hilpeällä mielellä Turkuun, vanhan kivitalon suojiin. Siellä sitten muisteltiin Edna-mummon kanssa niitä ensimmäisiä kutomiani sukkia, vertailtiin kokemuksiamme nykyisistä sukkalangoista ja sensemmoista. Oli kuulkaa varsinainen neuleretriitti! Piti käydä monta kertaa lankakaupassa sinä aikana, ja nettikauppaankin oli asiaa. Ostimme monta uutta sukkakirjaa – kylläpä niitä onkin julkaistu viime aikoina! – ja opettelimme tikapuutekniikkaa ja annoimme vinkkejä toisillemme. Kokeiltiin kaikenlaisia uusia kantapäitä ja kärkikavennuksia. Ja nyt on sitten taas säkillinen sukkia valmiina. Eipä palele kintut vähään aikaan. Tuli tämä kyllä tarpeeseenkin, sillä kun palasin kotiin, niin koiparvi oli juhlinut sukkalaatikossani. Melkein itku tuli kun ne olivat pahimmin syöneet Pamelalta saamani vaaleanpunaiset sukat. Vaan nyt olen jo toipunut tästä shokista – ja onhan minulla uusia, joista valita. Kaikkein kauneimmat lähetin kuitenkin Torstille. Minkäpä sille voi, jos luonto kutsuu? Toivotan hänelle kaikkea hyvää. Ja laitoin korttiin myös, että soittaa sitten minulle, kun tulee taas järkiinsä.