Pääkirjoitus
Täällä etelä-Suomessakin on vielä talvista ja lumista, mutta siitä huolimatta haluan aloittaa pääkirjoituksen seuraavilla sanoilla: kevät on ehtinyt edetä jo pitkälle. Vuotta on kulunut melkein neljännes. Aamut ovat yhä valoisampia ja tätä kirjoittaessa kalenteri kertoo, että kevätpäiväntasaus on aivan näinä päivinä - ja viimein, kevätauringon alkaessa lämmittää, on vuoden ensimmäisen Ullan aika.
Uusia verkkolehtituulia
Ullan kuudes vuosi alkaa uusissa merkeissä. Tämän Ullan taustajoukot ovat vankemmat kun koskaan: oikoluvusta ovat vastanneet uudet ihmiset, samoin sivujen koostamiseen saimme lisää apua. Vaikka mukana oli paljon ensikertalaisia, kaikki sujui hyvin. Kiitos aivan jokaiselle!
Uutta olivat myös numeroiden löyhät teemat, jotka ilmoitimme tänä vuonna etukäteen. Aiemminkin teemoja on muodostunut lähes itsestään - muistattehan Kalevala-aiheiset neuleet ja suuren sukkaohjenumeron? Teemojen tarkoituksena on tarjota inspiraatiota ja ruokkia uusia ideoita. Emme halunneet missään vaiheessa rakentaa vuoden eri numeroita aina yhden teeman ympärille ja rajata aineistoa, vaan päinvastoin: toivoimme, että teemat rikastuttaisivat Ullan sisältöä ja saisimme muun aineiston lisäksi myös sellaista aineistoa, jota muuten emme välttämättä saisi. Kaikenlainen aineisto on yhtä tervetullutta kuin ennenkin.
Tämän vuoden ensimmäisen numeron teemana on leikki. Saimmekin useita mukavia leikkisiä neuleita ja niiden lisäksi esittelemme leikkisiä lankoja ja kirjoja. Tuttuun tapaan kaikki saapuneet ohjeet on julkaistu - "leikisti" tai "ihan muuten vaan".
Mielenkiintoista oli se, että vaikka saimme tekniseen toteutukseen runsaasti lisää apua, ohjeita lähetettiin vähemmän kuin pitkään aikaan. Voin vain arvailla, mistä ohjeiden vähyys johtuu, sillä yleensä olemme saaneet talvineuleohjeita enemmän kuin kesäneuleohjeita - olisikohan tänä vuonna ensimmäisen kerran toisinpäin? Ullan myöhäinen ilmestymisajankohta saattaa vaikuttaa asiaan, sillä talvi alkaa olla takana ja paksut neuleet saattavat jo tuntua tarpeettomilta, mutta kevätneuleet eivät varmaankaan ole vielä ehtineet puikoille. Toivon myös, että teema ei saanut ketään epäröimään, sillä teeman tarkoituksena ei ole sulkea mitään pois.
Muistutan vielä, että seuraavan eli kesänumeron teemana ovat pitsineuleet. Pitsineuleiden lisäksi aivan kaikki kesäiset neuleet ja artikkelit ovat tervetulleita - näin lumen keskelläkin voi jo ajatella aurinkoa ja sen lämpöä sekä jäätelöä ja mansikoita, sillä kesä tulee taas pian. Itse voisin haastaa ulkomailla tai kotimaassa matkustaneita esittelemään eri kohteiden lankakauppoja ja muita neulojille sopivia nähtävyyksiä.
Uusia yhdistystuulia
Neuleyhdistys Ullan hallituksen kokoonpano vuodelle 2009 muuttui hieman, kuten olet varmaan ehtinyt Ullablogista jo huomata. Uusi hallitus esittäytyy kevään mittaan Ullablogissa. Verkkolehden päätoimittajana jatkaa edelleen allekirjoittanut.
Oikein hyvää alkavaa Ulla-vuotta!
Marjut Katajala
Ullan päätoimittaja