Maltan laama

Sade piiskasi öisen kaupungin synkkiä katuja. Istuin toimistolla ja olin hyvää vauhtia tyhjentämässä viskipulloa. Bisnes oli ollut hiljaista jo pitkän aikaa ja mietin, mitä tekisin. Toimiston vuokra erääntyisi seuraavalla viikolla, mutta lompakkoni oli tyhjä kuin kamelin kyttyrä Saharan ylityksen jälkeen. Voisin tietysti viedä revolverini panttilainaamoon, mutta tuntisin oloni alastomaksi ilman Smith & Wessonin painoa kainalokotelossa. Sitä paitsi se olisi vain tilapäisratkaisu. Juuri silloin oveen koputettiin.

Toiveeni heräsivät. Kyseessä saattoi olla asiakas. Jos oven takana olisi ollut joku linnaan toimittamani niljake tai muu ikävyyksiä hautova, hän tuskin olisi koputtanut. Paitsi ehkä singolla.
- Sisään vaan! huusin.
Ovi aukeni, mutta ketään ei astellut sisään. Ovi sulkeutui.
- Oletteko yksityisetsivä Jerry Spade? joku kysyi.
Räpyttelin silmiäni, mutta en vieläkään nähnyt ketään. Halusiko näkymätön mies palkata minut vai oliko viskissä jotain outoa?

Nousin seisomaan ja silloin huomasin angorakanin istuvan tuolilla pöytäni edessä. En ollut nähnyt sitä pöydän takaa.
- Oletteko yksityisetsivä Jerry Spade? angorakani kysyi uudelleen.
- Olen, mitä haluat?
- Viime yönä tässä kaupungissa kerittiin laama.
- Mitä se minua liikuttaa?
- Haluan sinun löytävän syyllisen ja maksan hyvin.

- Mikset mene poliisin puheille?
- Poliisien mukaan se oli vain joku satunnainen sekopää. Ehkä niin olikin - tai sitten joku napsii villantuottajia. Se herättää pelkoja, lampaat ovat levottomia. En usko poliisien panostavan tähän juttuun paljoakaan, joten sinun pitää ottaa asioista selvää.
- Kuulostaa vaikealta jutulta, tämä voi tulla kalliiksi.
- Raha ei ole ongelma. Sitä paitsi, jos tässä on taustalla jotain isompaa, minäkin saatan olla tähtäimessä.

Suostuin ottamaan jutun, mutta vaadin osan palkkiosta etukäteen juokseviin kuluihin. Angorakani latoi pöydälle setelitukon ja kertoi, mitä tiesi. Laama ei muistanut juuri mitään, se oli huumattu ennen keritsemistä. Ainoa johtolanka oli omenan ja vaniljan tuoksu, jonka laama oli haistanut ennen kuin menetti tajuntansa. Angorakani lähti ja ryhdyin miettimään asiaa. Jos se oli oikeassa, tämän takana saattoi olla jotain isompaa, jopa järjestäytynyttä neulontaa. Omena ja vanilja puolestaan... Samin & Maxin kuppila tarjoili kaupungin parasta omenapiirakkaa vaniljakastikkeella ja siellä pyöri alamaailman neulojia. Kulautin loput viskistä kurkkuuni ja vedin takin niskaani. Tästä tulisi pitkä yö.

Samin & Maxin kuppilan neonvalot valaisivat katua. Astuin sisään ja vilkaisin ympärilleni. Nurkkapöydissä oli neulojia, aivan kuten olin aavistellutkin. Villapaidoista päätellen he olivat Merinojengin väkeä. Menin tiskille ja tilasin omenapiirakkaa vaniljakastikkeella sekä mustan kahvin. Vähän aikaa odoteltuani yksi Merinojengin neulojista tuli tiskille hakemaan lisää cappuccinoa.
- Näytät siltä, että voisit tietää, mistä saisi laamanvillaa lankaa varten, sanoin neulojalle.
- Mitä jos kysyisit kaupasta?
- Tarkoitan tuoretta laamanvillaa... Eilen kerättyä. Kuulin, että täältä voisi löytyä joku, joka tietää.
- Mistä sinä sellaista kuulit?
- Angorakaneilla on pitkät korvat ja moottoriturpa. Hinta ei ole este.

Neuloja tuhahti ja lähti sanomatta sanaakaan. Join kahvini ja tilasin toisen. Kahvi oli mustaa kuin kaamosmasennus ja kitkerää kuin veromätkyjen maksaminen, mutta halusin pysyä virkeänä. Neuloja tuli jälleen baaritiskille.
- Jos sinua vielä kiinnostaa tuore laamanvilla, niin tule takahuoneeseen vartin päästä.
Sen sanottuaan neuloja livahti muovipalmun viereisestä ovesta takahuoneeseen. Juotuani kahvini menin perässä. Neuloja istui pöydän ääressä ja pöydällä oli kasa laamanvillaa.
- Pidätkö näkemästäsi? neuloja kysyi.
En ehtinyt vastata mitään ennen kuin jotain jysähti takaraivooni ja kaikki pimeni.

Heräsin kylmässä ja hämärässä varastossa. Kun yritin nousta, huomasin että minut oli kytketty käsiraudalla oikeasta kädestäni lämmityspatteriin. Kokeilin kainalokoteloani. Revolverini oli viety, kuten arvelinkin. Lattialla oli häkki, josta angorakani mulkoili minua vihaisesti.
- Typerys! angorakani tuhahti. - Olet tyhmin yksityisetsivä, jonka olen tavannut. Kävelit suoraan ansaan.
- Miten sinä tänne päädyit?
- Minut kaapattiin heti, kun lähdin toimistoltasi. Kuten epäilinkin, taustalla on neulojaliiga. He aikovat keriä tämän kaupungin kaikki villantuottajat ja tehdä villasta luksuslankaa, jota myydään niille, joilla on varaa maksaa ja jotka eivät kysele langan alkuperästä.

- No sitten meidän on estettävä heitä, totesin. - Ensiksi minun pitää päästä irti näistä raudoista.
- Miten sinä sen aiot tehdä?
- Se sattuu... Sinuun. Tarvitsen yhden viiksikarvasi.
Angorakani nyhti yhden viiksikarvoistaan ja ojensi sen minulle. Hetken aikaa ährättyäni sain käsiraudat tiirikoitua auki. Sen jälkeen avasin häkin oven ja päästin angorakanin ulos. Varastossa oli pieni ikkuna, mutta siinä oli kalterit, joten sitä kautta emme pääsisi pakoon. Katsoin kuitenkin ulos ikkunasta ja tunnistin paikan teollisuusalueeksi kaupungin ulkopuolella.

Raotin varaston ovea ja katsoimme varovasti ulos. Varasto oli suuren hallin perällä ja Merinojengi oli juuri hätyyttämässä lampaita ulos pakettiautosta. Lampaat huusivat hätääntyneinä. Pöydällä seinän vieressä oli tietokone.
- Mitä me nyt teemme? angorakani kysyi. - He aikovat keriä nuo lampaat.
- Me estämme sen.
- Miten? Ei meistä ole heille vastusta. Vaikka saisimme soitettua poliisille, me emme tiedä missä olemme.
- Minun pitää vain päästä tuolle tietokoneelle hetkeksi. Sinun pitää järjestää harhautus.
Angorakani singahti ovesta ja ryhtyi pomppimaan päättömästi pitkin hallia. Kun Merinojengiläiset toipuivat hämmästyksestään, he ryhtyivät jahtaamaan angorakania. Säntäsin tietokoneen luokse.

Ehdin juuri saada hommani valmiiksi, kun tunsin sukkapuikon selässäni.
- Näpit irti siitä koneesta, neuloja ärähti.
Käännyin ja näin, että angorakani oli saatu kiinni.
- Antautukaa, pelinne on pelattu, sanoin.
- Mitä sinä höpiset? neuloja kysyi. - Ilmoititko meistä poliiseille?
- Ei, vaan lähetin Eettisten neulojien IRC-kanavalle viestin tekosistanne. He eivät pidä teidän tavastanne tehdä lankaa ja saapuvat tänne hetkessä.

- Miten he muka löytävät meidät? Täällähän on kymmenittäin teollisuushalleja.
- Heidän tarvitsee vain seurata lampaiden ääntä, vastasin.
Merinojengiläiset vilkaisivat toisiaan huolestuneina. Ulkoa kuului vihaisia ääniä ja samassa hallin ovi hajosi palasiksi. Tempaisin angorakanin kainalooni ja syöksyin varastoon turvaan. Potkaisin oven kiinni takanani ja rauhoittelin angorakania, joka vapisi kuunnellessaan seinän takaisia tappelun ääniä. Kun mekkala rauhoittui, etsin puhelimen ja soitin poliisit paikalle siivoamaan jäljet. Tapaus oli ratkaistu ja angorakanin maksaman palkkion turvin saatoin jopa suunnata muutamaksi päiväksi lomalle rannikolle.