Amigurumit

Olin Japanissa alkuvuonna 2006, kun törmäsin ensimmäisen kerran amigurumeihin. Etsin paikallisesta kirjakaupasta neulontakirjoja – mitäpä sitä neuloja matkoillaan muutakaan tekisi – kun törmäsin virkkausosastolla kirjasiin, joissa oli ohjeita hassunnäköisiin pieniin ötököihin. Kun en oikeastaan virkkausta harrasta, ajattelin sivuuttaa kirjat hassuina mutta turhina, kunnes näin kirjan, jossa oli virkattu sininen kissa makaamassa valkoisella taustalla. Ihastuin sen ulkonäköön, ja koska se ei maksanut paljon, poimin sen mukaani. Se olikin aivan ihastuttava tuttavuus ja herätti kiinnostukseni. Ahkeran Internetin selailun jälkeen olin perillä ilmiöstä nimeltä amigurumit.

Amigurumit ovat lähtöisin Japanista. Termi on yhdistelmä sanoista ami (virkattu tai neulottu) ja nuigurumi (täytetty nukke) ja tarkoittaa pientä, virkattua pehmo-olentoa. Amigurumit eivät ole varsinaisesti leluja, vaikka toki niitä sellaisinakin voi käyttää, vaan pikemminkin maskotteja tai koristeita. Ne ovat yleensä varsin pieniä ja erityisesti söpöjä. Ohjeita löytyy niin eläimiin kuin ihmisenkaltaisiin hahmoihin ja esineisiin, kuten hymyileviin sokeripaloihin ja teekuppeihin. Erikoista amigurumeissa on se, että niiden osat virkataan pyörövirkkauksena muotoonsa ja ommellaan täyttämisen jälkeen kokoon. Lisäksi niiden raajoihin laitetaan usein painoja, esimerkiksi riisiä tai lasikuulia, jotta ne pysyvät paremmin asennossaan.

Ohjekirjat ovat pääasiassa japaniksi, mutta niitä löytyy jokunen myös englanniksi. Ei silti kannata pelästyä, vaikka japani ei sujuisikaan. Virkkaus onnistuu silti, sillä ohjeet perustuvat pääasiassa kuviin ja ovat hyvin havainnollisia. Internetistä löytyy myös runsaasti ilmaisia ja maksullisia amigurumiohjeita englanniksi.

Kirjoja ja ohjeita löytyy muun muassa täältä:

Kirja-arvosteluja

Tiny Yarn Animals: Amigurumi Friends to Make and Enjoy

Tamie Snow
ISBN 978-1-55788-530-2

Tiny Yarn Animals sisältää ohjeet kahteenkymmeneen pieneen virkattuun eläinmaskottiin. Kirja sopii yhtä hyvin aloittelijoille kuin kokeneillekin virkkaajille. Kirjan alussa on kerrottu yleiset periaatteet maskoteista ja niiden valmistuksesta sekä kuvattu tarvittavat perussilmukat usean vaihekuvan kera. Kirjassa on selkeät ja herkullisen värikkäät kuvat jokaisesta mallista. Ohjeet on koottu kirjan loppuun ja ne on jäsennelty hyvin. Ohjeet ovat siis helposti luettavat, vaikka ne ovatkin sanallisessa muodossa eikä apupiirroksia ole.

Englanninkielisissä virkkaustermeissä saa olla kokenutkin virkkaaja tarkkana, sillä amerikkalaisten ja brittien termistöt hieman eroavat toisistaan. Siksi on hyvä ennen aloittamista tarkistaa kirjan alusta käytetyt silmukat.

Kirja on värikkyydessään ja iloisuudessaan positiivinen kokemus. Mallit ovat nopeita toteuttaa, ja erilaisilla lankakokeiluilla niistä saa varmasti virkattua itsellensä omannäköisiä pieniä leluja.

Tamie Snow'n suunnittelemia töitä voi ihailla hänen omilla käsityösivuillaan, jotka löytyvät osoitteesta http://roxycraft.com/. Sivuilta löytyy myös muutamia ilmaisohjeita.

Amineko no iru seikatsu

Nekoyama
ISBN 4-391-13012-2

Nekoyaman kirja on visuaalisesti kaunis. Siinä virkatut kissat seikkailevat kavereineen erilaisissa ympäristöissä ja kuvat kertovat tarinoita kieltä osaamattomallekin. Ohjeita ei ole paljon. Virkattavaa löytyy vain kissa, josta on kaksi kokoversiota. Lisäksi kirjasta löytyy ompeluohjeita, joiden avulla kissalle voi tehdä varusteita, mm. peiton, sortsit ja mustekalan.

Kissa on helppo virkata, sillä eri vaiheet ja kokoaminen selitetään hyvin kuvilla. Lisäksi löytyy esimerkkejä siitä, miten langan valinta vaikuttaa kissan ulkomuotoon ja miten sille saa erilaisen ilmeen silmien ja kulmakarvojen paikkoja muuttelemalla.

Jos haluaa virkata erilaisia amigurumihahmoja, tämä kirja ei ole paras siihen, mutta voin suositella tätä ihan pelkän söpöyden vuoksi. Kissan ohje löytyy myös Nekoyaman kotisivulta, jossa se on myös englanniksi. Lisäksi siellä on pari muuta ohjetta. Kotisivu löytyy osoitteesta http://www5a.biglobe.ne.jp/~mite/.

Simple Making of Dolls – Hello Kitty

Eriko Teranishi
ISBN 978-4-387-07134-1

Jos pidät Hello Kittystä, pidät myös tästä kirjasta. Siitä löytyy runsaasti ohjeita erilaisille Hello Kittyille kavereineen. Voit vaikka virkata paholais-Kittyn hiilihankoineen tai dress-up-Kittyn ja sille koko garderoobin. Ja mitäpä olisi Kitty ilman käsilaukkuja tai mansikkakoria? Entäpä haluaisitko virkata hymyilevän teekupin ja sokeripalan? Tästä kirjasta löytyvät kaikki nämä ja paljon muuta.

Ohjeita ja kuvia on sijoiteltu jonkin verran lomittain, mikä hankaloittaa hieman oikean ohjeen löytämistä. Ohjeisiin on kuitenkin merkitty sivunumerot, joten kun pysyy tarkkana, pärjää kyllä. Ohjeet itsessään ovat selkeitä, ja niissä on runsaasti kuvia mm. kappaleiden muodosta ja siitä, miten nuket ommellaan kokoon. Kirjan lopusta löytyy pari sivua apua, mm. kuvalliset ohjeet virkkausmerkeille.

Kirja on kaikessa kittymäisyydessään kyllä aika ylisöpö, mutta ilahduttaa varmasti kaikkia Hello Kitty -faneja ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ainakin sen avulla voi pitää ystäväpiirin fanit tyytyväisenä.

Teksti

Niina Hakkarainen: johdanto, Amineko no iru seikatsu, Simple Making of Dolls – Hello Kitty

Sirkku Siiskonen: Amigurumi Friends to Make and Enjoy

Kuvat

Niina Hakkarainen,
kuvissa virkattu kissa Nekoyaman kirjasta

Ulla 01/09 - Artikkelit

Taija Elo:
Tuin turhat turinat

Eri kirjoittajia:
Amigurumit

Eri kirjoittajia:
Leikkisät langat

Eri kirjoittajia:
Leluja neuloen - johdatus neulelelukirjojen maailmaan

Suvi Heikkilä:
Neuleita miehelle

Marjut Katajala:
Pääkirjoitus

Marjut Katajala:
Wien on aina Wien

Jussi Katajala:
Maltan laama

Eeva Saviranta:
Sukkia

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.