Laine, tai "Miten saada sateesta suuttunut neuloja relaamaan"
Myönnän olevani myöhäisherännäinen Laine magazinen, eli loppuvuodesta 2016 ensimmäistä kertaa julkaistun uuden suomalaisen, englanninkielisen neulelehden, suhteen. Olen tietenkin selaillut lehden aikaisempia numeroita, mutta jostain syystä en ole vielä päätynyt ostamaan niitä itselleni. Lehdestä on ilmestynyt nyt kolmas numero, jonka saimme arvosteltavaksi.
Lehdessä on reilut 120 sivua, joten se on tavallista suomalaista neulelehteä muhkeampi, ja tyyli on mainoksia myöten hiottu sellaiseksi, että siitä näkee selvästi tekijöitä viehättävät esteettiset vaikutteet, jotka ulottuvat jopa tyyliin, jolla lehti on painettu ja nidottu. Laine muistuttaakin enemmän pehmeäsidoksista neulekirjaa, kuin tavallista kiiltävälle aikakauspaperille painettua perinteisempää neulelehteä. Lehden kuvituksessa on käytetty paljon luonnossa otettuja kuvia ja lehden visuaalinen yleisilme on silmääni kovin seesteinen.
Lehden Naust-numeron neulemalleista itseäni kiehtoo eniten Verena Cohrsin Hygge-neulepaita, mutta olen kuullut neulemiiteissä myös usean ihmisen sanoneen olevansa kiinnostunut erityisesti Jennifer Steingassin Treysta-paidasta, jossa on islantilaistyylinen kirjoneulekuvio kaarrokkeessa, helmassa ja hihansuissa. Neuleohjeiden lisäksi tästä numerosta voi saada vinkkejä Berliinin-matkan suunnitteluun sekä ihastella Sini Ellenin ruoka- ja juomaohjeita kotoisaa syysiltaa varten.
Lehden neuleohjeet vaikuttavat selkeälukuisilta, ja useista ohjeista on tarjolla sekä sanalliset ohjeet että kaaviot, jotta neuloja voi itse valita kumpaa ohjeen muotoa haluaa seurata. Ainoa kohta, josta voisin halutessani huomauttaa, on joidenkin juttujen kohdalla huomattava, erittäin sujuva liukuma edellisen sivun tekstistä suoraan seuraavan sivun mainokseen. En tosin tiedä, jaksanko valittaa, tai edes välittää, sillä juuri nyt haluan vain uppoutua Laineen maailmaan, sisäisestä niponillistäni viis! Jaha, pitääkin käydä varaamassa matka Ulko-Hebrideille, jossa numeron ihastuttavat kuvat on otettu...