Mummisukat

Mummisukat Mummini Taimi Niemelä syntyi Yläneellä torpassa 1909. Torpparille siunaantui kaikkiaan 9 lasta, joista mummi oli vanhin. Mummi ehti käydä Oriveden opiston, opettaa koulussa käsitöitä, toimia pitokokkina, jäädä sotaleskeksi 3 alle kouluikäisen lapsen kanssa ja mm. kutoa mattoja myyntiin, ennen kuin 50- ja 60-lukujen taitteessa muutti kaupunkiin. Viimeiset työvuotensa hän oli siivoojana. Työpaikkansa eläkeläisyhdistyksen mukana mummi pääsi matkustelemaan ympäri silloista itäblokkia (kylpylämatkat itään olivat huomattavan halpoja). 80 täytettyään hän lopetti ulkomaanmatkat, mutta matkusteli edelleen mielellään kotimaassa - yhdistysten ym. seuramatkoilla, yleensä bussilla. Kudin mukana tietenkin. 95 ikävuoden paikkeilla selkä- ja nivelvaivat sekä heikko näkö pakottivat lopettamaan käsityöharrastuksen.

Mummi oli koko ikänsä erityisen kiinnostunut hyväntekeväisyydestä, aatteista, kulttuurista, kaikesta kauniista - ja käsitöistä. Viimeiset parikymmentä vuotta hänen käsityöharrastuksensa rajoittui neulomiseen - tai kutomiseen, kuten meillä Lounais-Suomessa sanotaan. Mummi asui Turun keskustassa eikä missään nimessä olisi muuttanut kauemmas kuin kilometrin päähän Kauppatorista. 34 kertaa viikossa oli jonkin yhdistyksen tai seuran kokous, ja kaikkiin mummi kulki kävellen. Kassissa oli aina mukana jokin kudin. Huvittavinta oli, että kuulemma seurakunnan ompeluseurassa hän oli usein ainoa, jolla oli käsityö mukana.

Mummi kuoli tänä vuonna, hiukan ennen kuin ehti täyttää sata vuotta. Jälkeen jäi tuhansia sukkapareja ympäri Turun seutua - ja paljon muutakin tietenkin, mutta sukissa kulminoituu hyvin paljon oleellista mummistani.

Sukan teko alkaa joko tarpeesta tai tekemisen tarpeesta. Jos keskityn mummin viimeisten 15 vuoden sukankutimiin, kyseessä ei niinkään ollut mummin oma tarve saada sukkia kuin yleinen tekemisen ilo. Tosin tätä tekemisen iloa väritti myös ilo tehdä jotain hyödyllistä ja ilahduttaa muita. Sana mummin sukista kiersi, ja monet tilasivat niitä häneltä. Suurin sesonki sukkamyynnissä oli joulun alla, mutta "ongelmajalkaiset" soittelivat ympäri vuoden. "Ongelma" tarkoitti, että kaupasta ei löytynyt sukkaa, joka tyydyttäisi tarpeen. Jollain sedällä saattoi olla hyvin isot jalat, jollain tädillä taas turvonneet jalat. Joku taas oli erittäin viluinen ja niin edelleen. Hintaa mummi pyysi yleensä vähän lankojen hintaa enemmän - ja hinta riippui myös asiakkaan maksukyvystä. Epäilen myös pärstäkertoimen vaikutusta asiaan - ainakin "mukavien pappojen" kohdalla.

Siis langan hankintaan. Lankaa saatettiin ostaa marketista, mutta yleensä ei normaalihinnalla - tarjouksia kannatti aina kytätä. Etenkin, kun asui kaupungissa, jossa kauppoja riitti. Lisäksi kirpputorit, kesäiset iltatorit yms. kannatti ohi kulkiessaan vilkuilla. Jos löytyi "hyvää villaa" oleva paita, se ostettiin, purettiin ja vyyhditettiin. Vyyhdit kasteltiin, kuivattiin ja kerittiin. Lisäksi lankaa saattoi tulla lahjoituksena. Myönnän itsekin rahdanneeni lankaa mummille, "kun halvalla sain". Suorastaan ehdoton vaatimus oli, että lanka oli enimmäkseen villaa. 25 % nailonia ei haitannut, koska sellainen lanka on kestävää, mutta 100-prosenttinen villa on lämpöisintä. Ja siihenhän voi esimerkiksi kantapään kohdalle kutoa mukaan vahvikelankaa. Mummi tunsi näpeissään, onko kirpparivillapaita villaa vai "mitäliekuitua", sekä sen, onko villan osuus sekoitelangassa kyllin suuri.

Tyypillisimmässä mummosukassa oli varressa raitoja jämäkeristä. Teräosa oli yksivärinen ja varsi yleensä reilun mittainen. Varsi oli joko 2 o, 2 n- tai 1 o, 1 n -joustinta. Ei pitsejä tai palmikoita. Toisinaan teräosa oli tehty kahdella langalla yhtä aikaa, jolloin se oli paksumpaa neulosta kuin varsi. Tähän saattoi olla syynä se, että langat olivat "liian ohuita" - tai se, että mummi halusi sukan olevan tavallistakin lämpimämpi.

Kantapää oli yleensä vahvistettu laatikkokantapää. Toisinaan ilman vahvistusta eli patenttineuletta, mutta laatikko kuitenkin. Höyryttämällä valmista sukkaa pystyi muotoilua hiukan parantamaan.

Koska varret raidoittuivat jämäkerillä, mummi kutoi yleensä kahta sukkaa rinnakkain. Esimerkiksi kolme kerrosta vihreää sukka ykköseen, sitten kolme kerrosta vihreää sukka kakkoseen. Näitä raidoituksia oli hyvä tehdä kotona samalla kun katsoi aamuisen annoksen Emmerdalea. Kun puolenpäivän tienoilla oli yleensä aika lähteä johonkin kokoukseen tai tapaamiseen, kassiin sujahti sellainen sukka, jossa oli varsiosa jo tehtynä. Näin mukana ei tarvinnut kuljettaa kuin yhtä kerää.

Sukan koko ei yleensä ollut selvillä sukkaa aloitettaessa, ellei kyseessä ollut tilaustyö. Se meni tunteella. Esimerkiksi näin: Valitaan lankoja, joiden värit voisivat passata samaan sukkaan. Valitaan puikot näppituntumalla. Luodaan vaikka 13 silmukkaa puikolle, 4 puikkoa per sukka. Saman tien aloitetaan se toinenkin sukka. Tehdään sopivan mittainen varsi. Tämä lanka riittää varmaan teriin. Tehdään nyt vaikka naisen sukka... Kun kävin mummin luona, saatoin joskus pyytää sukat - tai mummi kysyi, haluanko sukat. Sain itse valita mieleiseni niistä, joita sattui olemaan valmiina. Sovittamalla löysin oikeankokoiset.

Erikoisinta näissä sukissa on, että usein varressa oli kultaraita. Niin, kimaltava glitteriraita. Myös miesten sukissa. En tiedä, onko sille muuta perustetta kuin että mummi tykkäsi siitä. Ehkä se toimi myös tavaramerkkinä, tai ehkä mummi lisäsi kultaraidan silloin, kun päivä tuntui harmaalta?

Teksti ja kuvat

Mari Virtanen

Lisää Marista

Ullan ekstra 2009 - Sisältö

Päivi Eerola:
Rukkaslapaset

Suvi Heikkilä:
Pertti

Tiina Kovalaine:
Dominotossut

Laura Lehtinen:
Mummon lapaset

Laura Lehtinen:
Neulova Mummo

Lilia Mankki:
Maija

Meri Markus:
Palatossut

Meri Markus:
Nannan tossut

Mari Mäkelä:
Meeri

Kristel Nyberg:
Avaimenreikäkaulaliina

Kristel Nyberg:
Siksakmyssy

Hanna Pilli:
Lovikka-lapaset

Tiina Ristimäki:
Maikki

Anita Strömmer:
Talvikki

Uhoava Gnu:
Kerttu

Laura Uusitalo:
Suurperheen sukat

Mari Virtanen:
Mummisukat

Tuulia Äijö:
Mummun aaltosukat

Aineiston © sen tuottajalla

Kaupallinen käyttö ehdottomasti kielletty.