Ylämaan laama

Tuuli puhalsi kylmästi nummilla Lauchlan McMillanin tutkiessa edellisyön tuhoja. Jälleen yksi lammas oli jäänyt kettujen saaliiksi. Muut lampaat seisoskelivat pelokkaana laumana kauempana. Lauchlan huokaisi ja ryhtyi hautaamaan lampaan jäänteitä. Saatuaan työnsä päätökseen Lauchlan paimensi lauman kotiin ja laittoi lampaat aitaukseen. Lauchlan astui sisään pieneen taloonsa, ripusti takkinsa eteisen naulaan ja astui tupaan. Moira kohotti katseensa neulomuksestaan ja näki miehensä synkän ilmeen.

- Mikä hätänä? Moira kysyi.

Lauchlan istahti pöydän ääreen ja huokaisi.

- Ketut veivät taas yhden lampaan, Lauchlan sanoi. - En millään pysty yksinäni suojelemaan koko laumaa. Samperi vieköön, että Bricen piti mennä kuolemaan.
- Etkö voisi hankkia uutta koiraa? Moira ehdotti.
- Hyvät paimenkoirat ovat kalliita. Mitchellillä olisi juuri sopivan ikäinen koulutettu koira, mutta hän vaatii siitä viisitoista shillinkiä. Ei meillä ole varaa ostaa uutta koiraa ennen kuin saamme myytyä tämän vuoden villan Invernessin markkinoilla. Jos lampaat vähenevät tätä vauhtia, meillä ole niin paljon villaa myytäväksi, että saisimme uuden koiran. Hyvä, jos edes saamme leipää pöytään.

- Eikö lampaita voisi pitää aitauksessa?
- Mistä minä tuollaiselle lammasmäärälle ruoan hankin? Pakkohan ne on päästää nummille syömään, en minä pysty niille tarpeeksi heinää kantamaan.
- Ehkä meidän pitää sitten myydä kaikki ja lähteä Ionan perään Glasgowiin, Moira totesi. – Minä voin mennä kangastehtaalle töihin ja sinä voit mennä telakalle.
- Mitä ne telakalla lammasfarmarilla tekisivät, Lauchlan tuhahti.
- Osaathan sinä kirvestä ja vasaraa käyttää. Kai niillä aina jonkin sortin puusepälle on tarvetta, vaikka raudasta höyrylaivat rakennetaankin.

Lauchlan söi ja kävi nukkumaan, mutta kieriskeli rauhattomana myöhään yöhön saamatta unta. Ajatus Glasgowin ahtauteen muuttamisesta ahdisti häntä suuresti. Aamulla Lauchlan pakkasi reppuunsa muutaman päivän eväät ja kun Moiran silmä vältti, myös viskipullon. Moira antoi Lauchlanille puolitoista shillinkiä ja käski käydä takaisin tullessa hakemassa jauhoja kylältä.

Lauchlan päästi lampaat aitauksesta ja lähti paimentamaan niitä nummille. Hän silmäili huolestuneena ympärilleen ja pelkäsi näkevänsä ketun jossain vaanimassa. Illan tullen Lauchlan sytytti nuotion ja istuskeli sen äärellä naukkaillen viskiä. Viski ja nuotion lämpö saivat miehen nukahtamaan.

Lauchlan säpsähti hereille aamun koleuteen. Lampaat tärisivät tiiviissä laumassa. Pahaa peläten Lauchlan lähti tutkimaan ympäristöä ja löysi jälleen yhden ketun saaliiksi joutuneen lampaan. Hoidettuaan ikävän tehtävän Lauchlan palasi nuotion äärelle ja yritti sytyttää sen, mutta kostuneet puut eivät suostuneet syttymään. Katkeraksi lopuksi ilmeni, että ilmeisesti toinen kettu oli käynyt syömässä Lauchlanin eväät hänen uinaillessaan. Lauchlan istui maassa ja joi viskiä huonotuulisena.
- Mennään sitten sinne samperin Glasgowiin, Lauchlan mutisi. – Minulle rupeaa jo riittämään. Röyhkeät elukat, olisi edes ase, niin oppisitte olemaan kunnolla.

Kukkulan takaa alkoi kuulua huutoa, koiran ulinaa ja omituista raivokasta ääntelyä. Lauchlan nousi ylös ja käveli kukkulan ympäri. Lauchlania kohtasi omituinen näky. Pikkutiellä oli muutama hevosten vetämä kärry sekä joukko melskaavia ihmisiä. Joukkio näytti jonkinlaiselta sirkukselta. Yhden kärryn alla piileskeli koira, joka ulisi surkeasti. Lauchlania ihmetytti kuitenkin outo eläin, joka yritti purra koiraa. Eläin näytti suurelta pitkäkaulaiselta lampaalta. Lauchlan käveli joukkion luokse ja jäi tuijottamaan eläintä, joka saatiin viimein pois koiran kimpusta. Pullea, tuuheapulisonkinen mies, ilmeisesti joukon johtaja, huomasi Lauchlanin. Miehellä oli kädessään nuhraantunut silinterihattu.

- Kuka sinä olet? mies kysyi. – Miten päädyit tänne Jumalan selän taakse?
- Olen Lauchlan McMillan ja asun täällä. Olin tuolla kukkulan takana lammaspaimenessa, kun kuulin melua. Keitä te sitten olette ja miten itse päädyitte tänne?

Mies kumarsi liioitellun syvään virnistäen ja laittoi silinterihatun päähänsä.

- Sheamus O’Wollow, palveluksessanne, mies vastasi. – Tämä sekalainen joukkio on O’Wollowin kiertävä sirkus. Olimme matkalla Edinburghiin, kun laivamme joutui myrskyyn ja ajautui myrskyssä kauas pohjoiseen. Pääsimme hädin tuskin Invernessiin turvaan ja laiva jäi sinne korjattavaksi. Päätimme kulkea maitse Edinburghiin, mikä ei ollut kaikkein viisain päätös. Näitä kirottuja nummia riittää peninkulma toisensa jälkeen.

- Entä mikä ihmeen elukka tuo on?
- Tämä tässä on laama uudesta maailmasta, Sheamus sanoi. – Ostin sen Lontoosta, joku kippari oli jostain syystä päättänyt tuoda sen Englantiin. Yritti kaupitella sitä eläintarhaan tuloksetta. Sain sen pilkkahintaan. Lapset siitä tykkäävät, mutta jostain syystä se saa raivokohtauksen aina, kun näkee koiran. Hirveä riesa koko elukka.
Lauchlan silitti laaman kylkeä.
- Onpa sillä pehmeä turkki, Lauchlan sanoi. – Näin isoa ja vihaista eläintä eivät varmaan ketutkaan ahdistele. Ovat syöneet jo monta lammasta, kun paimenkoirani meni ja kuoli.

Sheamuksen silmiin syttyi ovela kiilto hänen haistaessaan viskin hajun Lauchlanin hengityksessä.
- Eikös olekin, Sheamus sanoi. – Paljon pehmeämpi kuin tavallisella lampaalla. Kuulemma uudessa maailmassa ne keritsevät näitä kuin lampaita. Yksi laama tuottaa enemmän villaa kuin paraskaan lammas. Etkös sinä olekin lammasfarmari? Mitä jos ostaisit tämän hienon yksilön ja ryhtyisit myymään sen villaa?
- En kai minä osaisi laamaa hoitaa, Lauchlan sanoi. – Tämä on varmaan kalliskin.
- Heinää se syö siinä kuin lampaatkin. Saisit tämän halvalla, sanotaan vaikka... Paljonko sinulla on rahaa?

Lauchlan kaiveli taskujaan.

- Ei minulla ole kuin puolitoista shillinkiä, Lauchlan sanoi. – Jauhoja sillä piti ostaa. Kotona olisi enemmän rahaa, voisin lähteä hakemaan.

Sheamus nuolaisi huuliaan. Kotona odottaisi tietysti vaimo ja viskihuurut ehtisivät haihtua. Laamakaupoista ei tulisi mitään, jos maalaistollo pääsisi livistämään.

- Se on hyvä summa, Sheamus vastasi. – Anna vielä tuo viskipullon loppu, niin laama on sinun.

Kaupat tehtiin ja molemmat osapuolet myhäilivät tehtyään hyvät kaupat. O’Wollowin kiertävä sirkus jatkoi matkaansa ja Lauchlan palasi lampaiden luokse laaman kanssa vetäen sitä perässään laaman kaulaan sidotusta narusta.

Lampaat tuijottivat laamaa hämmentyneinä ja pelokkaina. Laama katseli lampaita rauhallisesti ja näytti nyökkäävän hyväksyvästi. Lauchlan istahti maahan ja katseli ylpeänä hankintaansa. Laama kävi maahan makaamaan ja tarkkaili ympäristöään. Lauchlan mietiskeli paljonko voisi pyytää laaman villasta. Jonkin ajan päästä viski haihtui Lauchlanin päästä ja hän alkoi katumaan tekoaan.

- Mitä pirua minä yhdellä laamalla teen, Lauchlan tuskaili. – Eihän se yksinään lisäänny eikä yhdestä elukasta saa loppujen lopuksi paljoa villaa. Nyt jäivät jauhotkin ostamatta.

Lauchlan kokosi lauman ja ryhtyi vihapäissään paimentamaan sitä kotia kohti. Laama nousi jaloilleen ja seurasi perässä. Lauchlan yritti häätää laaman nummille, mutta se seurasi häntä ja laumaa koko ajan. Moira oli pihalla Lauchlanin tullessa kotiin. Moira pudotti kädessään olleen sangon maahan nähdessään laaman.

- Luojan tähden, mikä ihmeen lammas tuo on? Moira kysyi.
- Se on laama, Lauchlan vastasi maahan katsellen. – Niitä on uudessa maailmassa.
- Mitä se täällä tekee?

- Ostin sen, Lauchlan sanoi häpeillen. – Humpuukimaakari huijasi minua. O’Wollowin kiertävä sirkus oli menossa Edinbughiin päin ja sen tirehtööri sai minut ylipuhuttua. Hyvälaatuista villaa tuottaa laama.
- Taisit olla naukkaillut viskiä, mitä? Sinne menivät jauhorahat, niinkö? Mitä sinä näin pian edes tulit takaisin?
- Kettu vei eväät... Ja yhden lampaan. Ovelia elukoita. Tulin hakemaan lisää evästä.
- Tee itse omat evääsi, Moira tuhahti. – Olit tietysti humalassa silloinkin, kun kettu vei lampaan. Menen itse hakemaan jauhot, ei sinulle voi näköjään rahaa antaa.

Tehtyään eväät Lauchlan lähti taas nummille paimentamaan lampaita. Laama seurasi perässä. Lauchlan kirosi ja heitteli laamaa ruohopaakuilla, mutta eläin ei suostunut lähtemään pois. Lauchlan istuskeli illalla kukkulan rinteellä ja laama makoili jonkin matkan päässä. Lampaat olivat laumassa kukkulan juurella ja mulkoilivat laamaa epäluuloisesti. Yhtäkkiä laama nosti päänsä ja tuijotti tarkkaavaisena pimeyteen. Kuu meni pilveen ja lampaiden joukosta alkoi kuulua pelokasta määkimistä. Kun kuu tuli jälleen esiin, Lauchlan näki kuunvalossa ketun, joka hiipi kohti lampaita. Lauchlan yritti etsiä voimattoman raivon vallassa kiveä heittääkseen sillä röyhkeää kettua.

Samassa laama pomppasi pystyyn ja ryntäsi kohti kettua huutaen vihaisesti. Lauchlan, kettu ja lampaat tuijottivat laamaa hölmistyneinä. Laama pääsi ketun luo ja puraisi sitä hännästä. Kettu ulvahti ja kääntyi paetakseen. Laama pyörähti ympäri ja potkaisi kettua takajaloillaan. Kettu lensi kaaressa monta metriä ja mätkähti maahan selälleen. Laama lähti jälleen etenemään, mutta kettu sai jalat alleen ja kiisi pimeyteen. Laama palasi Lauchlanin luokse ja asettui jälleen makuulle.

- Mitä samperia..., Lauchlan manasi - ja sitten hänellä välähti. – Niinpä tietenkin! Kettuhan on koiraeläin. Ilmankos laama raivostui.

Lampaat kerääntyivät laaman luokse ja katselivat sitä ihaillen. Lauchlan otti eväspussistaan porkkanan ja antoi sen laamalle, joka mutusteli porkkanan tyynen rauhallisesti. Lauchlan kävi viltin päälle makaamaan ja oli pian unessa. Hän heräsi aamuyöllä ketun uikutukseen ja laaman ärinään. Hetken päästä laama palasi Lauchlanin luokse ja tuhahti halveksuvasti.

Kettu ei vienyt enää yhtään lammasta. Moira suhtautui aluksi epäillen Lauchlanin kertoessa tapahtuneesta, mutta uskoi lopulta, kun lampaat eivät enää huvenneet. Laama otti lammaslauman johtajan paikan ja kulki ylväänä lampaat perässään. Välillä laama riehaantui ja kirmasi ylös ja alas pitkin kukkuloita. Lauchlan mietti pitkään, ottaisiko laaman mukaan Invernessin markkinoille mennessään myymään villoja, mutta päätti lopulta ottaa sen mukaansa. Laama tuhahteli markkinaväen koirille, mutta pysyi aisoissa Lauchlanin silitellessä sen kaulaa. Villasta saatu hinta korvasi juuri ja juuri kettujen aiheuttamat tappiot, mutta Lauchlan keksi oivan rahastuskeinon. Ihmiset maksoivat päästäkseen katsomaan outoa laamaa ja silittämään sitä. Lapset saivat eri maksusta ratsastaa pienen lenkin laaman selässä. Aikuiset kuuntelivat Lauchlanin tarinoita laaman hankkimisesta ja sen taistelusta kettua vastaan, vaikka kaikki eivät sitä uskoneetkaan.

Viimeisenä markkinapäivänä paikalle tuli Invernessin kirkkoherra, joka tutkiskeli laamaa pitkän aikaa ja kuunteli Lauchlanin tarinoita. Joku rohkeni epäillä Lauchlanin puheita kirkkoherran kuullen.

- Ei ole mitään syytä epäillä tämän herran puheita, kirkkoherra totesi. – Ollessani nuorempana lähetyssaarnaajana Brittiläisessä Guyanassa kiertelin ympäri Etelä-Amerikkaa ja kuulin laamoista, jotka jahtasivat kettuja Andien rinteillä. Koiraeläinten ja kamelieläinten välillä on jostain syystä syvää eripuraa. Miten on, kelpo mies, etkö myisi laamaasi minulle? Siitä tulisi oiva nähtävyys Invernessiin ja se saisi asustella puutarhassani. Rakentaisin sille oman häkin. Olisin valmis maksamaan tästä eläimestä 3 guineaa, saisit sillä rahalla itsellesi oivan paimenkoiran.

Lauchlan mietti hämmentyneenä kirkkoherran ehdotusta. 3 guineaa teki kaikkiaan 63 shillinkiä, mikä oli valtava summa rahaa. Lauchlan katsahti laamaa, jonka ilme oli yhtä tyyni ja selittämätön kuin aina ennenkin. Lauhclan muisteli laaman iloista juoksua nummilla ja mietti, ettei laama varmaankaan viihtyisi pienessä häkissä kirkkoherran puutarhassa.

- Valitettavasti joudun kieltäytymään, Lauchlan vastasi kirkkoherran pettymykseksi. – En usko, että saisin edes 3 guinealla yhtä hyvää paimenkoiraa.

Niin laama jäi Lauchlanille lammasvahdiksi ja jatkoi ylvästä kulkuaan Ylämaan nummilla.