" /> Ullablog: huhtikuu 2010 Arkisto

« maaliskuu 2010 | Ullablog | toukokuu 2010 »

huhtikuu 28, 2010

Yhteistyövastaava esittäytyy

esittely_puputsio.jpg
Olen Laura Lehtinen alias Puputsi ja toimin vuonna 2010 Suomen verkkoneuleyhdistyksen yhteistyövastaavana. Tehtäviini kuuluu hoitaa yhdistyksen jäsenetuja sekä pitää muutenkin yhteyttä yhteistyökumppaneiden kanssa ja koordinoida yhteistyökuvioita. Jos siis kaipailet jäsenetuja tai haluat ehdottaa Suomen verkkoneuleyhdistykselle muunlaista yhteistyötä, ota yhteyttä minuun osoitteeseen tiedotus@ullaneule.net.

Puuhailuni eivät rajoitu pelkästään Suomen verkkoneuleyhdistykseen, vaan kirjoitan myös mielelläni ohjeita ja artikkeleita Ullaan. Lisäksi toimin mukana Ullan toimituskunnassa. Viimeisin ohjeeni on Ullassa 02/09 ollut Vapaamatkustajan kantosuojus.

Muuten kulutan vapaa-aikaani perheeni kanssa. 10-kuinen tyttäreni pitää huolen siitä, että rauhallisia neulehetkiä ei enää pahemmin ehdi viettää. Neulomisen lisäksi sydäntäni lähellä ovat askartelumassatyöt, joita myös myyn omassa nettikaupassani. Kaikenlaista näpertelyä tulee harrastettua myös helmitöiden, virkkuutöiden ja tietokoneen parissa. Puuhailuistani voit lukea Puputsin puuhat -blogistani.

huhtikuu 23, 2010

Etu jäsenille

Tutustu Taito-lehteen tarjoushinnalla. Etu voimassa 31.5.2010 asti Suomen verkkoneuleyhdistys ry:n jäsenille. Lue lisää jäsensivuilta!

huhtikuu 22, 2010

Äänestä sukkasuosikkiasi

Käy äänestämässä perjantaina ilmestyneessä Taito-lehdessä olleita Ulla-aktiivien sukkia ja voit cialis I norge voittaa kirjalahjan. Äänestys jatkuu 10.5. asti.

Äänestyksen löydät Taito Groupin etusivulta!

huhtikuu 18, 2010

Aineisto-DL:een neljä viikkoa!

Vuoden toisen Ullan aineisto-DL on sunnuntaina 16.5. eli tasan neljän viikon kuluttua. Vielä on siis hyvin aikaa kirjoittaa ohjeita ja artikkeleita julkaistavaksi kesänumeroon ja ehtiipä tässä vielä neuleitakin toteuttaa, mikäli esimerkiksi tuleva teemamme saa ajatukset laukkaamaan:

Jokaisessa numerossa on ennalta sovittu teema, jonka innoittamia neuleita toivomme - muiden neuleiden ohella - saavamme lehteen. Seuraavan lehden teema on

EPÄSYMMETRIA

Neuleita ajateltaessa yleensä puhutaan pystyakselinsa suhteen toistensa peilikuvaksi kelpaavista kappaleista. Mutta entäpä jos ajattelisi neuletta toisin, entä jos neule olisikin epäsymmetrinen?

Epäsymmetrinen neule voi olla vino reunaltaan tai siinä voi olla erilaisia osia. Kappaleiden muodot voivat olla erikoisia, tai neuleessa voi olla jokin yksityiskohta vain toisella puolen. Onko paidan hihojen, lapasten tai sukkien aina oltava kaksoset vai voivatko ne olla toisenlaiset parit?

Millainen on epäsymmetrinen laukku tai kassi? Miten epäsymmetrista pitsihuivia pidetään?

---

Kaikki aineisto sähköpostitse ohjeet@ullaneule.net osoitteeseen. Mahdollisia lisätiedusteluja Ullasta ja Ullaan sopivasta aineistosta voit lähettää myös Ullan päätoimittajalle osoitteeseen paatoimittaja@ullaneule.net.

2010 varapuheenjohtaja esittäytyy

esittely_verano.jpg

Olen Eeva Saviranta, Suomen verkkoneuleyhdistys ry:n varapuheenjohtaja. Viime vuonna olin yhdistyksen puheenjohtaja, mutta ajattelin keskittyä enemmän lehden kehittämiseen tänä vuonna ja luovutin asemani Niinalle.

Olen osannut neuloa jo hyvin pienestä pitäen ja käsitöitä olen tehnyt aina. Tärkeintä yhdistyksessä mukanaololleni on itse lehti Ulla ja sen toiminnasta päättäminen. Ullassa mukanaolossa tärkeintä minulle on rakas harrastus ja se, että työllämme voimme ilahduttaa monia ihmisiä. Itseäni ilahduttaa jokainen ohje, niin se että ihminen uskaltaa lähettää meille ensimmäisen ohjeensa kuin se, että jo monesti Ullassa ohjeen julkaissut ihminen lähettää meille edelleen ohjeita.

Itse suunnittelen enimmäkseen erilaisia villasukkia, mutta koska neulon harvoin suoraan neuleohjeesta, voitaisiin suurinta osaa neulomistani neuleista pitää itsesuunniteltuina. Ullassa on julkaistu useampikin ohjeeni, joista yleisön kestosuosikilta vaikuttaa hieman vahingossa erilaisia sukkalankoja Ullaa varten testatessa syntyneet Petäjä-sukat.

Vapaa-aikaani käytän niin Ullan tekoon, kuin muihin harrastuksiin. Yksi uusimmista harrastuksistani on geokätköily, jonka aloitin vuosi sitten. Keväällä ja syksyllä kätköillessä onkin tarvetta monille lämpimille neuleille!

huhtikuu 14, 2010

2010 hallituksen sihteeri esittäytyy

esittely_verano.jpg


Olen Suvi Heikkilä, Suomen verkkoneuleyhdistys ry:n hallituksen 26-vuotias sihteeri. Sihteerinä velvollisuuksiini kuuluu mm. hoitaa hallituksen kokousjärjestelyt, hallituksen kokouspöytäkirjojen tekeminen ja päivittäminen jäsensivuille.

Olen ollut Ullan lukija ja jäsen jo monta vuotta ja yhdistyksen hallituksessakin olen nyt jo toista vuotta. Vuonna 2008 ryhdyin aktiivisemmin osallistumaan myös verkkoneulelehti Ullan julkaisutoimintaan. Ensimmäiset omat neuleohjeeni ilmestyivät numerossa 3/08 ja Lumi-huivi äänestettiin vuoden 2009 ensimmäisen numeron kansikuvaneuleeksi. Marraskuun 2009 lopusta olen ollut myös Ullan päätoimittaja.

Monien muiden suomalaisten tapaan olen oppinut neulomaan jo ennen koulua. Koko ikäni olen neulonut muutamia joululahjasukkia, mutta aktiivisemmin kutimet ovat pysyneet hyppysissä syksystä 2005. Näistä tuoreemmista neulekokemuksista voi lukea vaihtelevalla päivitystahdilla blogistani veranon kutimet.

Käsin neulomisen lisäksi rentoudun vapaa-ajallani hyvän ruoan, liikunnan, musiikin, koneneulonnan ja helmitöiden parissa. Harrastuksiani rahoitan päivätyössä rakennusalalla. Kotona kasvavan lankavaraston kanssa koittaa selvitä välillä neulekuvaajaksikin joutuva poikaystävä.

Takaisin Ullaan