Aika tulla ulos lankakaapista - sinkkuneulojan tunnustuksia

Maanantai, 17. marraskuuta. Neulottuja tunteja: 3,5.
Ostettu lisää lankaa: 250 g.
Käyttämätöntä lankaa kaapissa: 23,7 kg.
Lankaa, jonka kissa söi (ei enää käyttökelpoista): 50 g.
Minttukaakaoannoksia: 3 (keskikokoisia, ihan oikeasti).
Poikaystäviä: 0.
Ei hullumpaa.

Tämä on niitä hetkiä, kun pitäisi miettiä, onko joitain asioita syytä sanoa ääneen. Viisas ihminen hymyilisi sievästi, mutisisi lähipiirille jotain ympäripyöreää omasta voinnistaan ja monipuolisesta harrastuselämästään ja työntäisi käsilaukusta pilkistävät puikot syvälle piiloon. Minä sen sijaan olen saavuttanut jo sen pisteen, jolloin en enää epäröi. On aika tulla julkisuuteen syvimmän olemukseni kanssa; on aika tulla ulos (lanka)kaapista. Olen sinkku ja neulon.

Ymmärrän hyvin, että arvoisat Ullan lukijat kohottelevat nyt kulmiaan. Neulovassa naisessahan ei pitäisi olla mitään kummallista. Eikä olekaan. Paitsi neulovassa naisessa, joka on ”young, free and single”, kuten joskus viime vuosikymmenen alkupuolella oli tapana sanoa. Ajatukset neulovasta naisesta johtavat usein siihen perinteiseen mummoon sukkineen tai nuoreen tiedostavaan äitiin, joka neuloo kestovaippoja, vaippahousuja, potkuhousuja, kypärämyssyjä ja kuolalappuja. Kaikki kunnia neuloville äideille ja isoäideille, mutta ajatelkaapa, millainen kuva erityisesti pääkaupunkiseudun sinkkunaisista luodaan mediassa: viimeisen päälle trendikäs mediaseksikkäällä alalla toimiva leidi piikkikoroissaan, joka rennosti nojailee perjantai-iltana ravitsemusliike K:n tai ravitsemusliike T:n baaritiskiin ja siemailee hitaasti margaritaansa. Sinkkutyttö matkustaa useita kertoja vuodessa lyhyille ulkomaanmatkoille, asuu keskustassa, deittailee useampia tyylikkäitä uroita yhtä aikaa ja oli takuuvarmasti selvillä aina siitä, mitä Carrie Bradshawlla oli päällään viime tiistain myöhäisillan jaksossa.

On minullakin piikkikorot ja matkustelen ulkomaille. Pukeudun muuhunkin kuin itsetuotettuihin villavaatteisiin. Ja ainakin työkaverit uskoivat varsin sitkeästi, että vietän joka viikonlopun ravitsemusliike T:ssä tyylikkäästi margarita tai dry martini kädessä. Totuus tuli ilmi julmalla ja yllättävällä tavalla äskettäin. Minä olen toipunut jo järkytyksestä, ympäristö ei. Ja kaikki tapahtui näin:

Hyödynsin työnantajan printteriä parin ohjeen tulostamiseen. Muutama toimiston nainen kiinnitti niihin huomiota, mainitsi jotain neulonnan vaikeudesta ja vilkaisi hieman pitkään. Sitten huoneeseeni tuli esimies, joka kysyi painokkaasti: MITÄ NUO KARTAT OVAT? Selvitin, että kyseessä ovat neuleohjeet ja että olen tekemässä kyseisenlaista villapaitaa kotona iltaisin. Esimies näytti suunnilleen Nalle-kerän nielaisseelta ja kysyi, mitä yleensä teen vapaa-aikanani, esimerkiksi viime viikonloppuna. Ja minä lausuin kuolemattomat sanat:

”Olin viime lauantai-illan kotona kissan kanssa ja neuloin villapaitaa.”

Esimies näytti kummalta ja poistui vähin äänin. Kahden tunnin päästä hän koputti huoneeni ovelle uudestaan: ”Kuule hei, haluaisiko vaikka keskustella jostain? Onhan sinulla varmasti kaikki kunnossa, siis noin kotona ja vapaa-aikana? Onhan sinulla kavereita?”

Minulle neulominen on yhtä hyvä tapa rentoutua kuin jollekin muulle formulan katselu tai Playstationin pelaaminen. Minä en näe yhtään mitään ongelmaa siinä, että istun kotona minä tahansa viikon iltana ja neulon, rapsuttelen kissaa, katson leffaa ja ehkä ihan vähän maistelen jotain herkkuja tai vaikka siideriä. Rentoutumistapana se ei ole yhtään sen huonompi kuin mikään muukaan. Sitä paitsi villan hypistely täyttää jotain hoivaamisvietin tarpeita, kun saa hypistellä jotain pehmeää ja värikästä. Ja (tätä eivät ei-neulojat tiedä) neulonta on mainio tapa kiinteyttää yläkroppaa. Minulla on kohta Madonnan hauikset joulunalusneuleurakoinnin jälkeen. Alleista taas ei ole tietoakaan. Neulesessio kotisohvalla korvaa siis mainiosti yhden viikoittaisen kuntosalisession. Salilla kuntopyörässä sukkaa neulova nainen ei ole kaunis näky.

Minä olen neulonut bussissa, luennolla, palaverissa, autossa ja vaikka missä. En kuitenkaan kuntosalilla. Neulojan näkeminen kirvoittaa kuitenkin aina kanssaihmisissä hilpeitä kommentteja. Amerikkalainen mieshenkilö päätti kerran opastaa minua sanoin ”American girls DON’T do that”. Ehkäpä kuitenkin nykyisin, kun neulonta on hip, pop ja in, kommentit ovat tasaantuneet ja pystyn vapautuneemmin keskustelemaan harrastuksestani. Neulonta näyttää olevan yleisesti hyväksyttävää, minkä huomasin viime lauantaina paikallisessa lankakaupassa, joka oli ääriään myöten täynnä löysähousuisia teinipoikia pipolankoja hankkimassa.

Kaikkihan me muistamme, miten Sinkkuelämää-Charlotte totesi, että ”knitting is the new yoga” - ja kaikki, mitä sarjassa tehtiin, on todellinen esikuva meneville, menestyville sinkkunaisille. Paitsi että jokainen sinkkunainenhan tietysti ainoastaan tahtoo saada kiinni miehen. Se on oikea aika pistää kutimet piiloon ja muistella baarissa jotain parin vuoden takaista ystävän polttarikokeilua, jotta harrastuksista kyseltäessä voi sanoa, ”no, olenhan mä kokeillut tuota kalliokiipeilyä ja sukellusta, mutta eivät ne ihan mulle sopineet”, sillä neulova nainen on sinkkumiehelle kauhistus. Sinkkumies alkaa välittömästi neulonnasta kuullessaan nähdä silmissään neulottuja kestovaippoja, vaippahousuja, kuolalappuja ja potkuhousuja sekä luonnollisesti rivitaloasunnon Espoossa ja farmarimallisen perheauton. Silloin mies mutisee jotain kohteliasta miestenhuoneen kutsusta ja katoaa. Rohkeampikin uros tulee katumapäälle viimeistään seuraavalla viikolla, kun hän treffien numero 2 jälkeen muistaa yhtäkkiä Bridget Jones –leffoissa esiintyneet hienot villapaidat. Sinkkutytön täytyy siis kevyesti mainita neulovansa ainoastaan pieniä sinkkutyttöjen kokoisia asusteita eikä niitäkään usein.

Ne kaapissa odottavat 23,7 kg lankaa kannattaa jättää mainitsematta. Asiaa ei voi mitenkään verrata siihen, että sinkkumiehellä voi olla kaksi vinttikomeroa täyttävä sarjakuvakokoelma, keittiö täynnä amerikkalaisen urheiluauton renkaita tai työhuoneen hyllyyn arkistoituna kaikki kouluaikaiset fysiikan ja matematiikan kokeet. Langan säilöminen on huomattavan paljon nolompaa. (Kyllä, kaikki nämä mainitut esimerkit ovat suoraan elävästä elämästä). Niinpä sinkkutyttö odottaa vieno hymy huulillaan sitä hetkeä, kun on valmis ilmaisemaan tiettyjä pieniä salaisuuksia - ja nauttii siihen asti elämästään sekä sohvalla Rowanin lehtikokoelmaansa hukuttautuneena että yöelämässä pukeutuneena luonnollisesti sellaiseen tosi pieneen ja varsin ovelan näköiseen neulottuun toppiin, jota kenelläkään toisella ei ole tai keskittyy hiihtoladulla hymyilemään ja juttelemaan mukaville hiihtäjäpojille upeassa norjalaiskirjoneuleessa.

Jälkinäytös

Jutun kirjoittamisen jälkeen on tapahtunut paljon. Sinkkuneulojatar on tavannut Miehen. He ovat siinä onnenhuumaisessa parisuhteen alkuvaiheessa, jolloin kaikki asiat sinkkuneulojattaressa ovat Miehen mielestä Ihania. Niinpä sinkkuneulojatar hykertelee käsiään, kun Mies lähes oma-aloitteisesti väittää, että hänestä ei olisi yhtään noloa, että sinkkuneulojatar neuloisi hänelle ruskean palmikkoneuleen ja jäännöslangoista vielä Miehen koiralle talvitakin.

Aiemmista kokemuksista viisastuneena sinkkuneulojatar aikoo pyytää vahvistuksen edellä mainittuun tilaukseen kirjallisena.