Aurora B.
Minun versioni Inarin lapasista, hieman yksinkertaistaen
vain kahdella raitavärillä ja paksuhkosta langasta. Filmitähdelle kalskahtava nimi viittaa
pohjoisen napa-alueen valoilmiöön, revontuliin, Aurora Borealis, ja samalla lapasten esikuvan suuntaan.
Lanka ja langan menekki
Patons Classic Wool (100 % villaa; 100 g / 205 m), n. 50 g pohjaväriä ja n. 10 g kahta raitaväriä
Neuletiheys
19 s ja 27 krs sileää neuletta = 10 cm
Puikot
Sukka- tai pyöröpuikot, 4 mm tai käsialan mukaan
Koko
Lapsi - nainen
Ohje
Ennen kuin aloitat - Kirjoneulevinkit lapasiin
Kirjoneuleen tiheys on helposti löysempää kuin sileän neuleen. Vaihda halutessasi kädenselän puikkokoko pienemmäksi käsialaeron tasoittamiseksi.
Raitakuvio neulotaan intarsiana. Jokaista pystyraitaa varten tarvitset oman pienen kerän tai pätkän lankaa. Vain pohjaväri kiertää kerroksen ympäri ja sillä neulotaan jokainen pohjavärin värinen silmukka.
Keskiraitaan riittää jopa 2-3 m, toista raitaväriä kuluu enemmän.
Pikkukerien käsittelyn helpottamiseksi voit pujottaa ne neulomisjärjestyksessä suoraan puikkoon, jota käännät aina kerroksen lopussa lankojen oikaisemiseksi.
Käsialaa siistii ja tasoittaa se, että kierrät raidoissa seuraavaksi tulevan värin työskentelevän langan kanssa työn takana yhtä silmukkaa ennen värin vaihtumista ja yhden silmukan päässä värin vaihtumisesta. Tämä lisää lankojen kiertymistä toisiinsa työn takana eikä suoran puikon kiertäminen selvitä lankoja. Lyhyillä raitalankapätkillä tai selkeillä, koossa pysyvillä pikkukerillä lankojen selvittely työn takana helpottuu.
Kiinnitä huomiota lankajuoksuihin työn takana; ne eivät saisi kiristää, se näkyisi etupuolella raitojen reunimmaisten silmukoiden katoamisena.
Raitojen epätasaisuutta voi vähentää jälkeenpäin tasoittelemalla silmukoita vaikka puikon kärjellä tai neulalla. Huolellinen kostuttaminen ja muotoon kuivattaminen auttaa myös.

Ranne
Luo 36 - 40 s pohjavärillä. Neulo suljettuna neuleena
kierreraita 1. raitavärillä ja seuraavalla krs:lla kierreraita 2. raitavärillä.
Kierreraita: Ota pohjavärin ja raitavärin langat työn etupuolelle. Neulo vuorotellen 1 s pohjavärillä ja 1 s raitavärillä, kiertäen lankoja toisiinsa niin, että nostat neulottavan langan aina toisen edestä tai aina toisen takaa. Näin neulepinnan eteen muodostuu lankakierre, jonka suunta määräytyy siitä, kummin päin nostit neulottavan langan. Jos neulot kierreraitakerroksen nurin, saat selkeästi koholla olevan kierteen, jos taas neulot kierreraitakerroksen oikein, saat tasaisemman pinnan, mutta silti selkeän, sileänä pysyvän reunan.
Neulo sileää oikeaa pohjavärillä, kunnes koko pituus on 7,5 - 8 cm. Kavenna 8 s seuraavalla krs:lla:
Pienemmässä koossa neulo 3 o, 2 o yht, 2 o, 2 o yht, 2 o, 2 o yht, 3 o, 2 o yht, toista krs:n alusta kerran. (= 28 s).
Isommassa koossa neulo 3 o, 2 o yht, toista koko krs. = 32 s.
Aloita joustin: 1 o kiertäen, 1 n, toista koko krs. Neulo 3. joustinkrs:lla nyöriä varten reiät: 2 o yht kiertäen, lk, toista koko krs. Jatka joustinta, kunnes sen pituus on 4 cm.
Seuraavaksi aloita sileä neule, peukalokiila sekä kirjoneule. Lue ohje kokonaan ennen kuin aloitat.
Peukalokiila
Kämmenpuolella 1 s päässä reunasta luo 1 s. Kiinnitä huomiota siihen, että neulot vasemman ja oikean lapasen peilikuviksi, etkä kahta samanlaista lapasta, peukalo tulee siis kämmenpuolella toisessa lapasessa vasempaan, toisessa oikeaan reunaan. Jatkossa lisää kiilan molemmin puolin 1 s joka toinen krs, kunnes silmukoita peukalokiilassa on 11 - 13 tai haluamasi määrä.
Tarkista kiilan korkeus käteen sopivaksi, keltaisessa lapasessa kiilaa on jatkettu pidemmälle ja ylimääräiset silmukat on kavennettu peukaloa neuloessa. Näinkin istuvuus on hyvä.
Neulo 1 krs sileää. Jätä peukalokiilan s:t apulangalle tai vastaavalle odottamaan, luo niiden tilalle 1 s ja jatka suljettua neuletta.
Kirjoneule
Yhtäaikaa peukalokiilan kanssa aloita kirjoneule kädenselkään kaavion mukaan. Kukin pystyraita saa langan omalta pieneltä kerältään, lue tarkemmin kirjoneulevinkeistä. Kavenna kärjessä kaavion mukaan tai haluamallasi korkeudella, kavenna kaavion mukaan myös kämmenpuolella. Kaavion alemmat kavennukset koskevat pienempää kokoa ja ylemmät ovat isomman koon kavennukset.
Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele hyvin.
Peukalo
Poimi peukalokiilan silmukat puikoille ja poimi peukalonhangasta 1-2 s, niin ettei jää reikää. Neulo sileää neuletta n. 1 cm vaille valmista pituutta, 2 o yht koko krs. Neulo 1 krs, sitten toinen kavennuskerros. Vedä lanka silmukoiden läpi, päättele.

Nyörit
Ota neljä reilun sylin mittaista lankaa, kaikkia värejä, ja solmi ne päästä yhteen. Solmi vetosolmu lenkillä 2 nyörinsäikeen toiseen päähän ja kiinnitä vaikka ovenkahvaan, tai anna apurin pidettäväksi. Kierrä toisia kahta säiettä päästä myötä- tai vastapäivään, kunnes nyörissä koko pituudellaan on reilusti kierrettä. Voit tasoittaa kierrettä siirtämällä sitä kädellä. Pidä nyöri suorana koko ajan.
Ota sitten keskeltä (solmusta) kiinni pitäen myös päästä kiinni edelleen, vie kädessäsi ja ovenkahvassa olevat nyörinpäät yhteen käteen ja päästä keskikohta (solmu) kädestäsi. Suorista nyöriä vapaalla kädellä. Solmi avonaiset päät yhteen.
Pituuden pitäisi riittää molempiin lapasiin. Tee nyörin keskelle kaksi solmua lähes vierekkäin ja katkaise nyöri niiden välistä. Siisti nyörinpäitä tarvittaessa saksilla.
Pujota nyöri lapasiin niin, että nyörinpäät roikkuvat käden ulkosyrjän puolella.
Neulo toinenkin lapanen.
Viimeistely
Päätä langat, kostuta tai pese ja kuivata muotoon.
Kaaviot


